Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Syyte: Leikkimielinen läpsiminen johti puukotukseen ja tapon yritykseen Tampereella – syyttäjä vaatii puukottajalle lähes neljän vuoden vankeustuomiota

Elokuussa 2021 tamperelaisessa yksityisasunnossa syntyi kolmen toisilleen tutun miehen välillä välienselvittely, joka kärjistyi puukotukseksi ja tapon yritykseksi saakka.

Syyttäjä Tanja Kokkoniemi vaatii nyt puukottajalle vähintään kolmen ja puolen vuoden mittaista ehdotonta vankeusrangaistusta. Puukottaja on ollut vangittuna elokuusta asti, ja hänet on määrätty mielentilatutkimukseen.

Tapahtumat alkoivat, kun kolmas mies oli läpsinyt puukottajaa päähän. Kyse oli ollut tämän mukaan läpsimisestä, joka on hänen mukaansa hänelle ominaista käytöstä silloin, kun alkoholilla on osuutta asiaan. Mies oli läpsinyt tuttavaansa "ainakin kolme kertaa" kädellä päähän.

Puukottaja oli käyttäytynyt koko illan ajan aggressiivisesti ja tilanne oli kärjistynyt lopulta siihen, että tämä oli lyönyt paikalla ollutta tuttavaansa useita kertoja veitsellä. Tuttava oli yrittänyt rauhoitella, mutta tuloksetta. Lyöntien seurauksena uhrilta oli puhjennut paksusuoli. Uhri on selvinnyt hengissä, koska suolen puhkeaminen ei ole aiheuttanut vatsakalvontulehdusta eikä lyönti ole osunut sydämeen tai keuhkoihin.

Syyttäjän toissijainen rangaistusvaatimus on törkeä pahoinpitely samasta tapahtumasarjasta.