Kevyen liikenteen silta Kortelahden yli, uusia asuinrakennuksia... – Särkänniemen asemakaavaehdotus eteni yhdyskuntalautakunnassa

Tulevaisuuden Särkänniemi saattaa näyttää tältä. Suunnittelukuva syksyltä 2018. Arkkitehdit MY
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Näsijärven rannassa sijaitsevaa Särkänniemen, Onkiniemen, Mustalahden ja Kortelahden aluetta halutaan tehdä monipuolisemmaksi ympäristöksi ja kytkeä paremmin osaksi keskustaa. Tampereen yhdyskuntalautakunta hyväksyi asemakaavaehdotuksen tiistaina.

Asian palauttamisesta valmisteluun äänestettiin. Käsittely jatkui äänin 9–4. Kaava etenee kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn, kun toteuttamiseen liittyvät sopimukset on hyväksytty.

Kaavaehdotus mahdollistaa alueen kehittäminen virkistyksen, matkailun, palvelujen ja asumisen sekoittuneena alueena, joka hyödyntää keskeistä sijaintia Näsijärven rannalla. Asemakaavamuutos mahdollistaa eri toimijoiden ja yritysten toiminnan laajentumisen ja kehittymisen, myös ympärivuotiseen käyttöön.

Kaavalla osoitetaan alueelle laajasti huvi- ja viihdepalveluita sekä uusia asuntoja läntiselle keskusta-alueelle, hyvien kulkuyhteyksien kuten raitiotien sekä palveluiden äärelle. Asemakaavalla turvataan alueen monipuoliset luonnon- ja kulttuuriympäristön arvot. Satama-alueella huomioidaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan höyry- ja matkustajalaivaliikenteen toimintaedellytysten turvaaminen.

Noin 42,7 hehtaarin kaava-alue rajautuu Näsijärveen, lännessä Sahanteränkatuun ja Onkiniemeen, etelässä rata-alueeseen sekä idässä Ranta-Tampellan asuinalueeseen. Suunnittelualueella on Särkänniemen huvipuisto, Sara Hildenin taidemuseo ja Onkiniemen entiset trikootehtaan kiinteistöt.

Alueella on myös Mustalahden ja Kortelahden satama sekä Tammerkosken yläjuoksulla Pajasaaressa oleva Birger Federleyn suunnittelema purjehdusseuran paviljonki. Suunnittelualueen halki kulkee Paasikivenkatu.

Asemakaava mahdollistaa entisen Onkiniemen tehdasalueen kehittämisen sekä alueen täydennysrakentamisen asuinkerrostaloilla. Asemakaava-alueen kokonaiskerrosala on noin 106 000 kerrosneliömetriä, josta uutta rakennusoikeutta on noin 69 000 kerrosneliömetriä. Uutta kerrostaloasumista on noin 32 000 kerrosnelilömetriä, mikä tarkoittaa noin laskennallisesti noin 710 uutta asukasta.

Uudet asuinrakennukset sijoittuvat entisen trikootehtaan läheisyyteen. Asuinkortteleihin voi rakentaa myös liike-, toimisto-, työ- ja palvelutiloja. Paasikivenkadun ja Onkiniemenkadun kulmassa suurin kerrosluku on kahdeksan

Asemakaava mahdollistaa Särkänniemen huvipuistoalueen kehittämisen ja muun muassa hotellin ja kulttuuriareenan rakentamisen. Mustalahden satama-aluetta voidaan kehittää ja mahdollistaa monipuoliset palvelut myös ympärivuotisesti turvaten kulttuurihistoriallisesti arvokkaan höyry- ja matkustajalaivaliikenteen toimintaedellytykset.

Kaava mahdollistaa uuden kevyen liikenteen sillan Kortelahden yli liittäen Särkänniemen tiiviimmin Tampereen keskustaan sekä osaksi Näsijärven rantojen virkistysreittejä. Kaavalla mahdollistetaan myös laadukkaan jalankulun ja pyöräilyn reitin rakentaminen Paasikivenkadulle.Pysäköinti tulee pysäköintilaitoksiin kaava-alueella sekä nykyisiin ja tulevaisuudessa rakennettaviin pysäköintilaitoksiin keskustan alueella.

Alueella olevat maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaat teollisuushistoriaan, vapaa-ajantoimintoihin, kulttuuripalveluihin ja vesiliikenteen historiaan liittyvät kulttuuriympäristöt ja rakennukset sekä alueella olevat maanpäälliset ja vedenalaiset muinaisjäännökset suojellaan. Tavoitteena on arvokkaiden luonnon- ja kulttuuriympäristöarvojen turvaaminen sekä uudisrakentamisen ja -käytön sovittaminen arvokkaaseen ympäristöön.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut