Teatteriarvio | TTT:n Matilda on kansainvälisen tason musikaali! – "Miten noin pienellä tytöllä voi ollakin sellainen karisma?"

Teatteriarvio: Sanat eivät tahdo riittää, kun yrittää kuvailla pienten lapsinäyttelijöiden häikäiseviä taitoja. Kirkkaimpana ensi-illassa loisti 9-vuotias Villa Murtagh. Esitys on lumoava lasten oikeuksien puolustus, kirjoittaa Tamperelaisen teatterikriitikko Katariina Fleming.

Ohjaaja Samuel Harjanne on tämän hetken halutuin musikaaliohjaaja. Hänellä tuntuu olevan jokin salainen taito saada lapset antamaan kaikkensa ja Matilda-musikaalissa lapset valloittivat näyttämön. Kirkkaimpana heistä loisti Matildana vain 9-vuotias Villa Murtagh. Hän on kuin syntynyt lavalle – miten noin pienellä tytöllä voi ollakin sellainen karisma!

Huippuosaajia ovat muutkin lapset; lauluissaan ja tansseissaan ylittämättömiä. Lopun Lasten kapina -laulussa ilo yltyi anarkistiseen hurjuuteen saakka. Seisaaltaan annetut äänekkäät aplodit olivat ennätyspitkät.

Englantilainen Roald Dahl kirjoitti lapsille aika raakojakin kertomuksia. Matilda syntyy perheeseen, johon ei lasta haluta – heillä on jo poika. Pojaksi tai riiviöksi pettynyt isä Matildaa nimittääkin. Isä ( Jyrki Mänttäri) on huijaava autokauppias, joka mielestä ammatissa tärkeintä on hieno tukka ja äiti ( Anna-Maija Tuokko) kilpatanssija, jolle ulkonäkö merkitsee kaikkea.

Poika ( Juha-Matti Koskela) imee kaiken tietonsa televisiosta. Kun tähän perheeseen tupsahtaa rikkiviisas lukutoukka Matilda (Villa Murtagh), joka jo viisivuotiaana lukee Dostojevskiä alkukielellä, hankauksia tulee. Onneksi kirjastossa on täti ( Petra Karjalainen), joka kannattelee lahjakasta tyttöä.

Koulun alkaessa vaikeudet vielä kasvavat. Rehtori ( Jani Karvinen) on lapsia vihaava hirviö ja koulun mottona on ”lapset ovat matoja”. Meno koulussa on niin hurjaa, että kovin pieniä ja herkkiä lapsia ei esitykseen ehkä kannata tuoda.

Lempeä opettaja Miss Honey ( Pihla Pohjolainen) yrittää kaikkensa lasten puolesta, mutta häntäkin rehtori tylyttää.

Matildan kertoman hienon tarinan kahlekuningas ( Jari Ahola) ja akrobaatti ( Hanna Mönkäre) tuovat esitykseen maagista lumoa.

Lavastus, valot, äänet, puvut, kampaukset, videot ja musiikki sitovat musikaalin mahtavaksi kokonaisuudeksi.

Edit 31.10. klo 17.25: Korjattu alaotsikossa etunimi Villaksi.

Matilda

Perustuu Roald Dahlin samannimiseen kirjaan

Käsikirjoitus Dennis Kelly

Musiikki ja laulujen sanat Tim Minchin

Ohjaus Samuel Harjanne

Koreografia Jari Saarelainen

Kapellimestari Joonas Mikkilä

Harjoituskapellimestari Tony Sikström

Lavastuksen suunnittelu Peter Ahlqvist

Pukujen suunnittelu Pirjo Liiri-Majava

Valosuunnittelu Juha Haapasalo

Äänisuunnittelu Kalle Nytorp

Videosuunnittelu Tero Koivisto

Illuusioiden suunnittelu Steven Abusch

Kampausten ja naamioinnien suunnittelu Sari Rautio

Ohjaajan assistentti Jack Johansson

Tanssikapteeni Soile Ojala

Rooleissa mm. Alma Järvensivu, Villa Murtagh, Helinä Puusa (vuorottelevat Matildana), Jani Karvinen, Pihla Pohjolainen, Jyrki Mänttäri, Anna-Maija Tuokko, Petra Karjalainen, Jari Ahola, Hanna Mönkäre, Jack Johansson sekä monia lapsinäyttelijöitä

Joonas Mikkilän johtama orkesteri

Suomen kantaesitys TTT:n Suurella näyttämöllä 27.10.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut