Ilveksen ja Koivistonkylän oma poika Raimo Helminen muistelee Ilta-Sanomien pitkässä haastattelussa joulukuussa 2002 pelattua paikallisottelua Tapparaa vastaan, jolloin Helminen hämmensi varmasti kokonaista kiekkokansaa kellottamalla yhdestä tilanteesta 55 minuuttia jäähyjä.
– Silloin säännöissä oli, että pitää mennä nopeasti aloitukseen, mutta olimme alivoimalla. Silloin oli kirjoittamaton sääntö, ettei kiekkoa tiputeta, jos toinen ei ole valmiina.
– Linjuri kuitenkin tiputti kiekon, Tappara vei aloituksen ja teki siitä maalin. Sen jälkeen mun päässä tapahtui jotain. En mää päässyt siitä enää yli, Helminen muistelee Ilta-Sanomille.
Seuraavassa aloituksessa kiihtynyt Raipe kopautti mailallaan linjatuomaria takapuoleen.
– Hipaisin vaan pikkasen, eikä linjuri kestänyt sitä. Oman virheensä hän kyllä kesti. Mää vähän v***uilin sille ja siitä tuli kympit. Kiehuin siitä vaan lisää ja sitten tuli ulosajo.
Ennätys meni rikki vuonna 2013, kun TPS:n Markus Palmroth kirjasi yhdestä tilanteesta 59 jäähyminuuttia.
– Kaikki ennätykset on hei tehty rikottaviksi.
Tappara ja Ilves kohtaavat perjantai-iltana toisensa viimeistä kertaa Hakametsän jäähallin historiassa. Ottelu alkaa kello 18.30.