Hämeenkadun yllä nähdään 11 valoverhoa Valoviikkojen avajaisissa tänään.
Hämeenkadun uudet valoverhot oli tarkoitus saada kokonaisuudessaan mukaan tämän vuoden Valoviikkojen avajaisiin, mutta kaikkia valoverhoja ei kuitenkaan ehditty saada asennettua toimintavalmiiksi.
Valoviikkojen asennusta hidasti muun muassa valoverhojen testauksessa paljastunut valmistusvika joissakin komponenteissa. Tällä hetkellä komponenttitoimituksissa on maailmanlaajuisesti toimitushaasteita, joten uusia korvaavia osia ei ole saatu tällä aikataululla.
Hämeenkadun tulevasta koristevalaistuksesta pääsee jo kuitenkin nauttimaan ennakkomaistiaisia, sillä Valoviikkojen avajaisissa toimintavalmiudessa on 11 valoverhoa Hämeensillan ja Kauppahallin välisellä osuudella. Valoverhot ovat kaksi metriä korkeita ja 11 metriä leveitä valopisteistä koostuvia pintoja, joihin voidaan ohjelmoida erilaisia valaistusaiheita, kuten liikkuvia kuvioita, videoita ja valotaideteoksia. Tavoitteena on, että kaikki Hämeenkadun 36 valoverhoa saataisiin toimintaan vielä tämän talven aikana.
Tampereen Valoviikot avataan tänään perjantaina kello 19. Avajaistapahtuma järjestetään Koskipuistossa