Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

OP Tampere kasvatti liiketoimintaansa – "Haasteellisista ajoista huolimatta olemme pärjänneet hyvin"

Tampereen Seudun Osuuspankin (OP Tampere) asiakasliiketoiminta oli syyskuun lopussa 9 852 miljoonaa, kasvua vuodessa oli 749 miljoonaa euroa eli 8,2 prosenttia. Liikevoitto nousi hieman tammi-syyskuussa ja oli 28,3 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi viime vuoden vastaavasta ajasta 0,2 miljoonaa eli 0,9 prosenttia.

– Asiakasliiketoiminta on ennätyskasvussa, joka kertoo toimialueemme ja OP Tampereen vetovoimaisuudesta. Koronapandemian haasteellisista ajoista huolimatta olemme pärjänneet hyvin ja onnistuneet toteuttamaan perustehtäväämme eli luomaan kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia toimialueellemme ja omistaja-asiakkaillemme, kertoo OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen tiedotteessa.

Talletukset kasvoivat vuodessa 3 456 miljoonaan euroon. Kasvua oli 8,6 prosenttia. OP-Rahastot kasvoivat vuodessa 165 miljoonaa euroa eli 30,4 prosenttia, vakuutussäästöt olivat syyskuun lopussa yhteensä 1 129 miljoonaa euroa ja sijoitussidonnaiset vakuutussäästöt kasvoivat vuodessa 154 miljoonaa euroa eli 18,8 prosenttia 977 miljoonaan euroon.

Asiakasvarat eli talletukset, vakuutussäästöt, rahastot, tuotto-osuudet ja indeksilainat olivat syyskuun lopussa 5 520 miljoonaa euroa. Kasvua oli vuodessa 595 miljoonaa euroa eli 12,1 prosenttia.

Vuodelta 2020 OP Tampereen omistaja-asiakkaiden Tuotto-osuuksille maksettiin korkoa 3,25 prosenttia, yhteensä 6,4 miljoonaa euroa.

Omistaja-asiakkaita OP Tampereella on yhteensä 113 267. OP Tampere on saanut uusia omistaja-asiakkaita vuoden alusta 3 116 henkilöä. OP-bonusasiakkaille pankki maksoi 6,7 miljoonaa euroa ja muut OP Ryhmän yhtiöt 2,2 miljoonaa euroa, eli yhteensä omistaja-asiakkaat saivat bonuksia 8,8 miljoonaa euroa.

Rahoitustoiminta eli luotot omasta taseesta ja välitetyt luotot olivat syyskuun lopussa yhteensä 4 279 miljoonaa euroa, kasvun ollessa vuodessa 3,7 prosenttia. Uusia asuntoluottoja nostettiin 16,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 390,9 miljoonaa euroa. Asuntoluottokanta kasvoi vuodessa 77 miljoonaa euroa eli 3,2 prosenttia.

– Asuntokauppa käy edelleen vilkkaasti ja asuntorahoituksen kysyntä on korkealla tasolla, kertoo Vilpponen tiedotteessa.

Asuntokaupan virettä jarruttaa kuitenkin OP Tampereen mukaan myytävien asuntojen puute. Tarjonnan puute myös nostaa asuntojen hintoja, kun asunnoista on enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Uudistuotannossa hinnannousupaineita lisää rakentamisen ja materiaalien kallistuminen. Uudistuotannon hinnat ohjaavat myös käytettyjen asuntojen hintoja ja OP:n arvion mukaan ennätyksellisen kova kysyntä pitänee rakentamisen vilkkaana.

Vuositasolla tammi-syyskuussa asuntokauppaa on tehty 16,4 prosenttia enemmän kuin viime vuonna ja 14,9 prosenttia enemmän kuin 2019.

– Kun muistetaan, että 2019 oli ennätysvuosi ja viime vuonna kysyntäpiikki purkaantui kesällä, niin kasvuprosentit kauppamäärissä ovat todella isoja tänä vuonna, OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja Timo Voutilainen sanoo tiedotteessa.

Käytettyjen asuntojen hinnat ovat nousseet Tampereella ja ympäryskunnissa eniten omakotitaloissa, joiden kokonaishinnat ovat nousseet vuodessa 11,4 prosenttia. Samalla alueella ja aikajänteellä käytetyn kerrostaloasunnon neliöhinta on noussut 6,4 prosenttia ja rivitaloasunnon 7,1 prosenttia. Hintakehityksessä näkyy markkinoiden muutos. Etätöiden lisääntyminen ja koronapandemiarajoitukset ovat lisänneet suurempien ja pihallisten asuntojen kysyntää.

Koronapandemiarajoitusten poistuminen näkyy Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastoissa. Syksyn aikana liikennemäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin vuonna 2019. Samalla ajoneuvojen kolari- ja törmäysvahingot ovat palautuneet pandemiaa edeltävälle tasolle. Pirkanmaalla ajoneuvovahinkoja korvattiin heinä-syyskuussa seitsemän miljoonaa euroa. Yhteensä alueella maksettiin korvauksia 17 miljoonaa euroa.

Matkailun piristyessä myös matkavakuutusten myynnissä on nähtävissä kasvua. Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan matkavakuutusten myynti laski korona-aikana jopa noin 75 prosenttia, mutta tämän vuoden keväästä lähtien kysyntä on kasvanut. Pirkanmaalla myynti kasvoi heinä-syyskuussa 26 prosenttia.

– Matkustajavakuutus kannattaa ottaa viimeistään silloin, kun varaa matkan. Vakuutus tuo turvaa esimerkiksi jo silloin, kun matkan joutuu perumaan tapaturman tai sairauden takia, Pohjola Vakuutuksen myyntijohtaja Juho Laine vinkkaa tiedotteessa.