Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nokialainen Petri Poikolainen on sokea näyttelijä, joka rakastaa ampumahiihdon kuuntelemista

Leffa: MS-tautia sairastava eläkeläinen teki elämänsä pääroolin elokuvassa, joka kerää nyt palkintoja ympäri maailman.

Elettiin vuotta 2011, kun näyttelijä Petri Poikolainen joutui luopumaan ammatistaan. Kyseeisen vuoden joulukuussa mies näytteli Helsingin kaupunginteatterissa, ja joutui tekemään kaikkensa pysyäkseen näyttämöllä pystyssä.

Miehellä oli todettu keskushermostoon voimakkaasti vaikuttava MS-tauti. Seuraavan vuoden lopussa Poikolaisen näkö oli lähtenyt 90-prosenttisesti.

Nyt Poikolainen on juhlittu sankari. Teemu Nikin ohjaama ja Nokialla asuvan Poikolaisen tähdittämä elokuva palkittiin viikonvaihteessa Egyptin El Gounan elokuvajuhlien parhaana elokuvana ja Poikolainen parhaana näyttelijänä. Palkintosumma parhaasta elokuvasta oli 50 000 Yhdysvaltain dollaria.

Kymmenen vuotta myöhemmin nykyisin Poikolainen istuu pyörätuolissa juhlittuna sankarina Tampereen Raatihuoneella. Pääosa Tampereen ja Nokian seuduilla kuvatussa elokuvassa Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia jää todennäköisesti Poikolaisen uran viimeiseksi elokuvan päärooliksi. Samalla se on myös ensimmäinen päärooli.

Eikä hassummalla menestyksellä: leffa voitti Venetsian elokuvajuhlilla Orrizonti Extra -kilpasarjan. Elokuva valittiin syyskuussa myös Aasian suurimman elokuvafestivaalin ohjelmistoon. Elokuvaa ovat olleet tukemassa Film Tampere ja Tampereen kaupunki.

– Tuntuu hyvältä ja hämmentyneeltä. Eihän tällaisessa tilanteessa ole koskaan ollut. Tilanne on sikälikin hämmentävä, koska kun tuotantoa lähdettiin tekemään, ei ollut välttämättä ajatusta siitä että tehdään pitkä leffa. Onneksi ohjaaja Teemu ( Nikki) piti päänsä ja hänen visionsa mukaan edettiin sitten loppuun asti, Poikolainen kuvailee.

Elokuvan menestys tuntuu kovia kokeneesta miehestä hyvältä.

– Kun pitää ajatukset plusmerkkisinä, elämäkin tuntuu plusmerkkiseltä, Poikolainen kuvailee.

– En olisi tällaista odottanut viisi vuotta sitten. Kyllähän minä olen tietysti haaveillut.

– Aika kuluu. Kahdesti viikossa on fysioterapia, ja sitten kuuntelen äänikirjoja.

– Minua kiinnostaa ampumahiihto ihan valtavasti, olen ihan koukussa siihen lajiin. En näe yhtään mitään, mutta ei se haittaa. Nimenomaan televisioselostus on se juttu, olen tottunut niihin selostajiiin.

– Olen kokeillut radiotakin, mutta tullut siihen lopputulokseen että eivät nämä ole yhtä hyviä, Poikolainen kuvailee.