Yhteisö: Suomen Kuurosokeiden asuin- ja toimintatalossa on otettu kaikki ongelma huomioon.
Usherin oireyhtymää sairastava tamperelainen Milla Lindh kuulee nykyään sisäkorvaistutteiden avulla, mutta hän tietää olevansa jonain päivänä täysin sokea. Tällä hetkellä Lindhillä on toisessa silmässä kymmenen asteen näkökenttä.
Näköongelmasta huolimatta Lindh osaa kodin lisäksi liikkua yhdessä paikassa hyvin varmasti ja yleensä ilman valkoista keppiä. Pohjois-Hervannassa sijaitsevassa, Suomen Kuurosokeat ry:n toimintakeskuksen yhteydessä olevassa VTS Ristontalossa on huomioitu asukkaiden ja rakennuksessa käyvien kuulonäkövammaisten ja viittomakielisten tarpeet yksityiskohtaisesti.
– Esteettömyys kotona on usein sitä, että esteellisyys alkaa heti, kun lähtee kodista, mutta meillä koko talo on rakennettu niin, että täällä on paljon tuntomerkkejä, jotka auttavat liikkumisessa, Suomen Kuurosokeat ry:n toiminnanjohtaja Risto Hoikkanen sanoo.
Eri puolilla taloa on tummia linjoja, jotka opastavat kulkemaan oikeaan paikkaan. Oikean suunnan löytämisessä käytävällä helpottaa se, että toinen seinä on karkeapintainen, toinen sileä. Joka paikassa on katossa akustolevyt, jotka imevät kaiun ja siten huonokuuloiset saavat toistensa puheesta selvää.
Valaistusta on todella paljon ja sitä on tasaisesti joka nurkassakin. Kaikki ovet avautuvat sisäänpäin, joten kukaan ei kolhi käytävällä liikkuvaa avatessaan oven. Asuntojen kaappien ovet avautuvat ylöspäin ja keittiön hana sulkeutuu itsestään 20 sekunnin kuluttua.
Siinä vain muutama esimerkki talon toteutuksista, jotka suunniteltiin asukkaat ja monet muut yhdistyksen piirissä toimijat osallistavalla tavalla.
Milla Lindh sanoo pärjäävänsä tutun talon ja sen pihan ulkopuolisessa maailmassa pitkälti niin, että hän kulkee opiskelemiaan reittejä ja käyttää valkoista keppiä.
Hänen näkönsä pahenee koko ajan ja samoin käy muiden kuulonäkövammaisten, jotka eivät ole syntyessään kuurosokeita.
– Kuntoutustoiminnassamme opetetaan yksilöllisten tarpeiden mukaan sopeutumista siihen, että tilanne pahenee. Opetamme edellytyksiä selvitä itsenäisesti eri tilanteissa, Lindh toteaa.
Yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus nousevat toistuvasti esiin Lindhin ja Hoikkasen puheessa. Yhteisöajattelu toimii mainiosti Hervannan toimintakeskuksessa, mutta he ovat huolissaan kuurosokeista, jotka elävät eri puolilla Suomea tavallisissa asuintaloissa ja tapaavat heidän kanssaan kommunikointikykyisen ihmisen liian harvoin.
– Esimerkiksi Oulussa työskentelevän palveluasiantuntijamme alueeseen kuuluu koko Lappi, jossa asuu siellä täällä suurien välimatkojen päässä kuurosokeita, jotka kohtaavat toisen kuurosokean mahdollisesti vain kerran vuodessa. Olisi suotavaa, että hekin saisivat yhdenvertaisen tuen, järjestöohjaaja Milla Lindh sanoo.
– Jonkun luona saattaa käydä kunnan avustaja, joka ei välttämättä osaa kommunikoida kuurosokean kanssa. Kun sellainen ihminen muuttaa toimintakeskuksemme asuntoon, poistuu epävarmuus elämästä ja tapahtuu huima voimaantuminen. Toivonkin, että kaikki kuulonäkövammaiset pääsisivät sellaisten palvelujen pariin, että he saisivat elää hyvän vertaistuellisen vanhuuden, Risto Hoikkanen linjaa.