Syyskuussa Classic-pelaaja Krister Savonen löi päänsä vaarallisesti katsomorakenteeseen ja sai aivotärähdyksen – "Kukaan ei voi sanoa absoluuttisesti miten tämä etenee"

Tampereen Classicin Krister Savonen on yksi F-liigan parhaista pelaajista. Arkistokuvassa kaverina Welhojen maalivahti Roni Tuononen ja hyökkääjä Janne Pitkänen (taustalla). Paula Pohjamo/ESM:n arkisto
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Perjantaina 24. päivä syyskuuta pelattiin toista erää Oilers-Classic-ottelusta, kun Krister Savosen, 27, maailma pimeni hetkeksi. Savonen kolautti päänsä Tapiolan Urheiluhallin katsomorakenteeseen harmittoman näköisessä kontaktitilanteessa Oilersin Markus Markkolan kanssa.

Osuman seurauksena Savonen putosi mattoon ja ottelu päätettiin lopulta keskeyttää. Sairaalassa todettiin aivotärähdys, josta taitava pelimies edelleen toipuu.

Nyt Savonen muistelee tapahtunutta Classicin lähettämässä tiedotteessa.

– En itse tilannetta hirveästi muista, vaikka taju ei lähtenytkään. Videolta olen sen tottakai nähnyt. Huonoa tuuria siinä oli. Hallin kuulutuksesta kuulin siinä makoillessani, että Markkola sai punaisen kortin. Sanoin heti Passolle (Classicin manageri Pasi Peltola), että se kortti pitää ottaa pois Markkolalta, Savonen muistelee ja korostaa, ettei loukkaantuminen ollut Markkolan syy.

– Olemme viestitelleet hänen kanssaan tapahtuman jälkeen ja homma ok.

Savosen loukkaantumisen jälkeen hallien olosuhteet nousivat puheenaiheeksi.

Asioita käsiteltiinkin nopeasti F-liigan, seurojen ja Salibandyliiton kesken, ja tilanteeseen reagointiin uusilla turvallisuuslinjauksilla.

– Betonia ei tietenkään tarvitsisi siinä kohtaa olla niin lähellä laitaa, mutta siitäkin on jo aika paljon keskusteltu ja parannuksia on tulossa, Savonen toteaa.

Aivotärähdyksen jälkeen on usein vaikea sanoa tarkkaa toipumisaikaa – niin myös Savosen tilanteessa. Tukena kuntoutusprosessissa on urheilun huippulääkäreitä ja -asiantuntijoita, joilla on kokemusta vastaavista loukkaantumisista.

Savonen sai keväällä 2021 Sveitsissä niin ikään osuman päähän ja aivotärähdyksen. Silloin hän huilasi peleistä parisen kuukautta.

Milloin kaksinkertainen maailmanmestari ja nelinkertainen Suomen mestari pelaa taas F-liigassa – tai onko hän mukana joulukuun MM-kisoissa Helsingissä?

– Olo on ihan hyvä nyt. Pikkuhiljaa eteenpäin, muusta ei toistaiseksi ole tietoa. Kukaan ei voi sanoa absoluuttisesti miten tämä etenee, Savonen kertoo.

– Tällä hetkellä teen kuntoutusharjoitteiden lisäksi treeniohjelmaa, joka minulle on rakennettu. Sen tavoitteena on kunnon ja voimatasojen ylläpitäminen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut