Koronavirus ei ole talttunut vaan lisääntyy Pirkanmaalla – Palaako maakunta leviämisvaiheeseen? – Sairaalahoitopotilaiden määrä ratkaisee tilanteen

Pirkanmaalla oli viime viikolla sairaalahoidossa keskimäärin toistakymmentä potilasta koronataudin takia. Paula Pasanen, Tays

Teemu Nurmi

Koronatartuntojen määrä on ollut Pirkanmaalla viimeisen kahden viikon aikana hyvin vaihteleva. Pienin päiväkohtainen lukema on ollut 18 (18.10.) ja suurin 81 (13.10.).

Ilmaantuvuusluku on kuitenkin ollut kasvussa. Kahden viimeksi kuluneen viikon ajalta se on 139 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen sanookin viruksen määrän lisääntyneen väestössä.

Hän kuitenkin muistuttaa, että lukujen takana on koronatestaamisen painopisteen kohdentaminen rokottamattomiin ja altistuneisiin.

– Uskon, että löydämme sillä oikeita potilaita, Syjänen toteaa.

Pirkanmaa on kuitenkin edelleen koronapandemian kiihtymisvaiheessa. Tärkein vaikutin siihen, pysyykö maakunta kiihtymisvaiheessa vai joutuuko se siirtymään leviämisvaiheeseen ja sen toimenpiteisiin, liittyy sairaalalahoidossa olevien potilaiden määrään.

– Sillä on suurin vaikutus sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Tehohoidon osalta tämä on yhteistyötä eri sairaanhoitopiirien välillä. Toistaiseksi olemme Pirkanmaalla vielä niskan päällä, Jaana Syrjänen sanoo.

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrässä ei ole tapahtunut Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä viikossa merkittävää muutosta.

Pirkanmaalla oli viime viikolla sairaalahoidossa keskimäärin toistakymmentä potilasta koronataudin takia.

Tampereen rokotustiimi on päättänyt mennä sinne, missä ihmisiä luonnostaan on ja otti viikonloppuna pop up -pisteiden lisäksi käyttöön rokotusbussin.

Se vierailee muun muassa suurten marketien parkkipaikoilla ja jopa Ilveksen ja Tapparan otteluiden aikana Hakametsän pysäköintialueella.

– Ratinan rokotusyksikkö oli avoinna 30 viikkoa, josta viimeiset kolme viikkoa oli siellä jo kovin hiljaista. Mietimme, millä tavoitamme ihmiset entistä paremmin ja päätimme mennä lähemmäs ihmisiä, Tampereen kaupungin hoitotyön päällikkö Birgit Aikio kuvailee.

15.10. Hervannan Duon pop up -pisteellä rokotuksen otti 80 ihmistä, 16.10. Lielahden Prisman parkkipaikalla 66 ihmistä ja 17.10. Kalevan Prisman pysäköintipaikalla samoin 66 ihmistä.

– Lukemat saisivat olla satoja ihmisiä, mutta jokainen annettu koronarokote vie meitä lähemmäs turvaa, Aikio toteaa.

Jaana Syrjänen sanoo, että juuri rokotusbussin kaltaisia toimenpiteitä terveydenhuollon asiantuntija ovat suositelleet.

– Kaikki vaihtoehdot pitää ottaa käyttöön, kun halutaan tehdä rokotteen ottaminen mahdollisimman helpoksi.

Rokotusbussi kiertää paikkoja toistaiseksi lokakuun loppuun. Aikio muistuttaa, että jatkon tarpeellisuutta ei voi vielä arvioida.

75 prosentilla molemmat rokotteet

Yhden koronarokotuksen saaneita on nyt 85,3 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista. Nousua edelliseen viikkoon on 0,6 prosenttia.

Kaksi koronarokotusta on saanut nyt 75,0 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista, nousua edelliseen viikkoon 1,9 prosenttia.

12-15 -vuotiaista molemmat rokotteet on ehtinyt saada 23,4 prosenttia ja 16-19 -vuotiaista 53,1 prosenttia.

Yli 80 prosenttia 45-vuotiaista ja sitä vanhemmista pirkanmaalaisista on saanut ainakin kaksi koronarokotusannosta, muissa ikäryhmissä ollaan vielä alle tämän tavoitteen.

Lähde: Tays

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut