Tampereen seurakunnat peruu perjantaille suunnitellun surusaaton, jonka oli tarkoitus luoda tilaa ympäristösurulle. Tampereen seurakuntien ja Elokapinan oli tarkoitus järjestää tapahtuma Keskustorilla, mutta järjestäjät totesivat, ettei rauhallista tilaa tapahtumalle voida taata.
– Tapahtuman synnyttämä keskustelu on vahvasti polarisoitunut ja saanut kärjekkäitä äänenpainoja. Tässä tilanteessa emme voi taata osallistujille rauhallista ja kunnioittavaa tilaa ympäristösurun käsittelylle. Tästä syystä emme voi muuta kuin perua tapahtuman, sanoo hengellisen työn pastori Jussi Holopainen tiedotteessa.
Tapahtuman aiheuttama kritiikki on kohdistunut erityisesti yhteistyöhön Elokapinan kanssa. Yhtymäjohtaja Tapani Rantala ymmärtää kritiikin, joka kohdistuu Elokapinan joihinkin toimintatapoihin, mutta hän pitää tärkeänä käydä yhteistä keskustelua ilmastohuolta- ja ahdistusta tuntevien ihmisten, myös Elokapinaan liittyneiden kanssa. Hän huomauttaa, että kukaan palautteen antajista ei ole kiistänyt aktiivisuuden tarvetta ilmastoasiassa.
– Tampereen seurakunnat on hyvin pitkäjänteisesti sitoutunut ilmastotavoitteisiin, niin kirkon itsensä asettamiin kuin kumppanina Tampereen kaupungin ja maakunnan asettamiin tavoitteisiin hiilineutraaliudesta, hän sanoo tiedotteessa.
– Tampereen evankelisluterilaiset seurakunnat toimii kaikkien niiden toimijoiden kanssa yhteistyössä, joilla on sama päämäärä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja ihmisten ympäristötoimijuuden edistämisessä, Rantala toteaa tiedotteessa.
Surusaaton sijaan Tampereen seurakunnat tarjoaa keskustelutukea Vanhan kirkon edustalla perjantaina 15. lokakuuta kello 17. Paikalla on Tampereen seurakuntien pappeja.