Kristillisdemokraattien toisen kauden kansanedustaja Sari Tanus lähtee tavoittelemaan paikkaa aluevaltuustoon.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Tanus harkitsi pitkään osallistumistaan tuleviin aluevaaleihin eikä päätös ehdolle lähtemisestä ollut helppo.
– On selvää, että työ kansanedustajana ja Tampereen kaupunginvaltuutettuna toimiminen on vaativaa ja aikaa vievää. Tulevat hyvinvointialueet ovat kuitenkin niin suuri mullistus suomalaisessa terveydenhuollossa, että on tärkeää olla vaikuttamassa siihen, miten sosiaali-ja terveyspalvelut ja pelastustoimi järjestetään ja minkälaisia terveydenhuollon toimintamalleja hyvinvointialueille tehdään, Tanus toteaa tiedotteessaan.
Tanus on toiminut lääkärinä niin perus- kuin erikoissairaanhoidossa sekä julkisella että yksityisellä puolella, eikä näe, että palveluiden järjestäminen olisi millään tavalla ideologinen kysymys.
– Nykyisen hallituksen linjausten mukaisesti hyvinvointialueet rakentuvat paljolti julkisen sektorin toimijoiden varaan, mutta on äärimmäisen tärkeää, että myös yksityisten toimijoiden resurssit ja osaaminen hyödynnetään täysimääräisesti, Tanus painottaa.
Tanus on huolissaan Kela-korvausten jatkuvasta pienentymisestä. Tämä on asia, joka voi jatkossa haitata yksityisten terveyspalvelujen hyödyntämistä ja osaltaan aiheuttaa painetta julkiseen terveydenhoitoon.
Kristillisdemokraatit tiedottivat alkuviikolla 26 ensimmäisestä ehdokkaastaan. Puolueen tavoitteena on täysi ehdokaslista Pirkanmaalla.