Lemmikeille sattuu toisinaan haavereita ja vaaratilanteita. Koira voi saada suuhunsa esimerkiksi suklaata, nielee purukumia tai sitä pistää ampiainen. Näihin tilanteisiin kannattaa varautua jo etukäteen ja hankkia koiralle oma ensiapupakkaus.
Yliopiston Apteekin eläinvastuufarmaseutti Kati Sairanen muistuttaa, että ihmisten särkylääkkeet voivat olla lemmikeille haitallisia, jopa vaarallisia.
– Ne rasittavat koiran ruoansulatuskanavaa ja voivat aiheuttaa verenvuotoa. Eläimille on omat kipulääkkeet, joita saa eläinlääkärin määräyksellä. Jos epäilet koirallasi kipuja, tutkituta aina asia eläinlääkärillä. Kivun syyt on selvitettävä, Sairanen sanoo tiedotteessa.
Monet ruoka-aineet ovat vaarallisia koirille. Niistä kaikkein vaarallisimpia ovat ksylitoli ja suklaa.
Ksylitoli aiheuttaa koiran elimistössä voimakkaan verensokerin laskun. Se voi johtaa maksavaurioon ja pahimmassa tapauksessa jopa kuolemaan.
Suklaa puolestaan sisältää kofeiinin kaltaista piristävää ainetta, joka voi aiheuttaa koiralle vaarallisia rytmihäiriöitä. Mitä tummempi suklaa on, sitä vaarallisempi se on koiralle.
Myös purukumi on koirille erittäin haitallista. Jos koira on niellyt purukumia, Yliopiston apteekin tiedotteessa neuvotaan, että ensimmäisenä on aina oltava yhteydessä eläinlääkäriin.
Usein eläinlääkärissä koira oksennutetaan, jotta vaarallinen aine tai vierasesine saadaan ulos. Sairanen sanoo, että kokeneempi koiranomistaja voi eläinlääkärin ohjeen mukaan oksennuttaa koiran itse.
– Koiraa ei saa kuitenkaan koskaan oksennuttaa, jos se on syönyt jotain terävää, syövyttävää, hapanta, emäksistä tai öljypohjaista ainetta, Sairanen korostaa.
Koirille haitallisia ruoka-aineita ovat lisäksi muun muassa viinirypäleet, rusinat, hiiva, maissintähkä, sipulit ja pähkinät.
Viime vuonna Suomen Kennelliittoon rekisteröitiin yhteensä lähes 50 000 koiraa. Koiria rekisteröitiin tuolloin kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.