Kaikki Tampereen ratikat ovat saaneet nyt nimet – viimeisimpänä nimettiin vaunu numero 20

Kaikilla Tampereen Ratikoilla on nyt nimet. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereen raitiovaunut on nimetty niiden saapumispäivänä kalenterista löytyvien nimien perusteella. Osa vaunuista sai nimen sillä perusteella jo valmiiksi, tiedottaa Raitiotieallianssi.

Lisäksi yleisö pääsi äänestämään nimet niille vaunuille, joiden saapumispäivänä oli useampi nimivaihtoehto. Nämä nimet julkistettiin Ratikka-juhlan yhteydessä 8. elokuuta. Viimeinen, eli 20. Tampereen Ratikka, saapui Tampereelle 16. syyskuuta ja Ratikan tekijät saivat äänestää sille nimen.

Ja nimi on tässä: Tampereen Ratikan kahdeskymmenes vaunu on nimeltään Hilla. Ehdolla olivat nimet Hilla, Hellevi, Hille ja Hillevi. Tampereen Ratikan toimijat saivat päättää vaunun nimen. Nimestä järjestettiin äänestys, jossa saatiin yhteensä 79 ääntä. Hilla sai 36 ääntä, Hillevi 28 ääntä, Hille 9 ääntä ja Hellevi 6 ääntä. Äänestys oli avoinna verkossa 20.-24.9.2021.

Tampereelle on tilattu raitiotien ykkösosalle yhteensä 20 raitiovaunua. Yleisö on päässyt äänestämään nimet kolmelletoista vaunulle ja Ratikan tekijät yhdelle vaunulle yhteensä 40 nimestä. Äänestyksissä on annettu yhteensä 9 039 ääntä.

Tampereen Ratikan vaunujen nimet ovat saapumisjärjestyksessä ensimmäisestä lähtien Lyyli, Valma, Saaga, Lempi, Iisakki, Visa, Helinä, Atro, Aava, Tellervo, Tuure, Kukka, Ritva, Ensio, Urho, Päiviö, Aliisa, Olga, Veera ja Hilla. Nimet on teipattu ohjaamojen ikkunoiden alareunaan Hervanta-fontilla.

Samaa fonttia käytetään Ratikan ikkunoiden sanataiteessa. Fontin on suunnitellut Emil Bertell osana Ratikan taide -ohjelmaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut