Näkökulma: Vuoden 2022 tilavarauskalenteri alkaa olla jo lähes täynnä, kertoo tuottaja Minna Männistö.
Finlaysonin vanha tehdasalue on korona-ajasta huolimatta onnistunut vankistamaan asemaansa tapahtuma- ja festivaalikeskuksena.
Tänä vuonna alueella järjestetään kuusi festivaaliksi luokiteltavaa tapahtumakokonaisuutta. Erilaisia pienempiä yksittäisiä tapahtumia on ollut yli 200 vuoden aikana.
– Tapahtumilla pidetään alue mielenkiintoisena, kehittyvänä, yllätyksellisenä ja elävänä, tiivistää tuottaja Minna Männistö.
Alueen festivaaleista pitkäaikaisimmat ovat Filkkarit eli Tampere Film Festival ja Finlayson Art Area. Nyt käynnissä on TAD Tampereen arkkitehtuuri- ja designviikko ja loppukuusta alkaa Projio media- ja valotaidetapahtuma.
Männistö on toiminut yrityksensä kautta Finlaysonin alueen tuottajana kohta neljä vuotta. Osa alueen tapahtumista on omia tuotantoja, osa järjestäjistä on vuokrannut tilan tapahtumalleen tai tapahtumat toteutetaan Finlaysonin alueen kanssa yhteistyössä.
– Tieto leviää myös viidakkorummun välityksellä eli täällä nähdään jokin onnistunut tapahtuma ja omakin päätetään tuoda tänne. Vuoden 2022 tilavarauskalenteri alkaa olla jo lähes täynnä.
Vuoden 2022 tilavarauskalenteri alkaa olla jo lähes täynnä.
Alueen ulkoilmatapahtumien keskukseksi nousseella Väinö Linnan aukiolla pidettiin kesällä 27 tapahtumaa, joissa vieraili koronarajoituksista huolimatta noin 7 000 ihmistä.
– Tapahtumia pystyttiin järjestämään turvallisesti isolla aukiolla muun muassa rajoittamalla turvavälit huomioiden kävijämäärä 200–300 henkeen, kertoo Männistö.
Tuottajan mukaan Väinö Linnan aukio on toimiva tapahtumapaikka vuodenajasta riippumatta. Pimeänä vuodenaikana ympäröivät seinät, kuten alueen vanhin tehdasrakennus Kuusvooninkinen, on heijastuspaikkana valo- ja videoteoksille. Erityisesti Jouluaukio valaistuksineen on ollut suosittu.
– Joulunajan ohjemaa tehdään lapsille tänä vuonna jälleen yhteistyössä Teatteri Mukamaksen ja Työväenmuseo Werstaan kanssa. Paikallinen muotoilu- ja design näkyy erityisen paljon teemana loka-, marras- ja joulukuussa Finlaysonin alueella.
Männistö kehuu alueen toimijoiden yhteistyötä, joka hyödyttää myös tapahtumatuotantoa. Esimerkiksi alueen joulutapahtumat on nivottu Finlaysonin Joulu -nimen alle, jossa mukana koko korttelin joulutapahtumia ovat järjestämässä muun muassa Tallipiha, Galleria Himmelblau, Museo Milavida, Taidekeskus Mältinranta, Työväenmuseo Werstas ja Finlaysonin kirkko.
Finlaysonin tehdasalue täytti viime vuonna 200 vuotta.