KoneAgria-tapahtuma tulee Tampereelle – "Esittelee uusia innovaatioita, jotka auttavat alan yrittäjiä"

KoneAgria-tapahtuma järjestetään Tampereella lokakuussa. Arkistokuva. Elsi Ahonen/ESM:n arkisto
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Maa- ja metsätalouden ammattitapahtuma KoneAgria järjestetään lokakuussa Tampereella. Se kokoaa alan ammattilaiset tutustumaan uutuustuotteisiin ja -palveluihin.

Tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 14.–16. lokakuuta. Messuille osallistuu yli 300 yritystä.

Esillä ovat muun muassa kaikki lypsyrobottitoimittajat. Messuilla nähdään myös Suomen Hereford yhdistyksen toteuttama lihakarjan pienimuotoinen näyttely. Messualueella on maaseutuverkoston Innovaatiotori, jossa esitellään uusia hankkeita. Innovaatiotori järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.

– Suuri maa- ja metsätalousalan ammattitapahtuma tukee toimialaa. Se esittelee uusia innovaatioita, jotka auttavat alan yrittäjiä tekemään entistä tehokkaammin töitä ja saavuttamaan parempia tuloksia. Alan kehityksen kannalta on tärkeätä kohdata. Missään muualla kuin messutapahtumissa ei löydy niin innovatiivista ympäristöä liiketoiminnan kehittämiselle. Alan ammattilaiset kohtaavat toisiaan ja verkostoituvat. He kuulevat muiden yrittäjien kokemuksia ja löytävät keskustelujen kautta uusia tapoja toimia, kommentoi konseptikehittäjä Leo Potkonen tiedotteessa.

– Nyt kun pitkän ajan tapahtumahiljaisuuden jälkeen pääsemme järjestämään tapahtuman, yrityksillä on paljon näytettävää.

Avajaispäivän (14. lokakuuta) teemana on tulevaisuus, perjantaina 15. lokakuuta keskustellaan karjataloudesta ja lauantaina 16. lokakuuta viljelystä.

Ohjelma on rakennettu siten, että maa- ja metsätalousammattilaiset löytävät sieltä paljon kannattavuutta ja osaamista vahvistavaa sisältöä ja kollegoiden käytännön kokemuksia. Esillä ovat muun muassa sukupolvenvaihdos, investoinnit, laidunnus, älykäs peltoviljely eli Smart Farming ja voimakkaasti kaikkeen vaikuttava Euroopan yhteisön yhteinen maatalouspolitiikka CAP.

KoneAgria 2021 -messut on avoinna torstaina 14. lokakuuta kello 9–19, perjantaina 15. lokakuuta kello 9–17 ja lauantaina 16. lokakuuta kello 9–16. Sisäänpääsyyn oikeuttaa rekisteröinnin edellyttävä kutsukortti tai pääsylippu (18 euroa). Molemmilla pääsee messuille kaikkina kolmena päivänä.

KoneAgriassa on käytössä omaehtoinen koronapassi.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut