Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihreät nimesi 21 ensimmäistä aluevaaliehdokasta – "Myös jo kokeneet ovat innoissaan mukana..."

Pirkanmaan Vihreät on nimennyt ensimmäiset ehdokkaansa aluevaaleihin. Ensimmäisessä nimeämiskokouksessa ehdokkaaksi asetettiin 21 pirkanmaalaista useasta eri kunnasta. Joukossa on niin ensikertalaisia kuin kokeneitakin poliitikkoja.

– Pirkanmaan vihreät ehdokkaat haluavat olla mukana varmistamassa, että palvelut ovat jatkossa helposti saatavilla ja että jokainen pirkanmaalainen saa apua silloin kun sitä tarvitsee. Aluevaltuustoissa päätetään myös monista ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen kannalta tärkeistä linjauksista, joita ovat esimerkiksi kiinteistöt ja julkiset hankinnat, järjestö kuvailee tiedotteessaan.

– Aluevaltuustossa päätetään asioista, jotka koskettavat jokaista pirkanmaalaista kaikissa elämänvaiheissa. Siksi myös Pirkanmaan Vihreät haluaa tuoda aluevaltuustoon mahdollisimman monipuolista näkökulmaa hyvinvoinnin edistämiseen. Myös jo kokeneet kuntapäättäjät ovat innoissaan mukana tulevissa vaaleissa, joissa rakennetaan vihreämpää hyvinvointia koko Pirkanmaalle, järjestön tiedote jatkaa.