Kansanedustaja Jari Kinnunen: "Kriisinhallintatehtävissä työskennelleiden kuntoutus ei vastaa tarvetta"

Nokialainen kansanedustaja Jari Kinnunen (kok.) ottaa kantaa kriisinhallintatehtävissä työskennelleiden kuntoutukseen. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Nokialainen kansanedustaja Jari Kinnunen (kok.) esittää, että hallituksen tulisi nostaa kriisinhallintatehtävissä traumatisoituneiden kuntoutuksen rahoitus 210 000 euroon vuodelle 2022.

Hallitus leikkasi Kinnusen mukaan Rauhanturvaajaliitolle Sosiaali- ja terveysjärjestöjen (STEA) kautta kanavoitavaa rahoitusta vuoden 2020 183 000 euron tasosta kuuteenkymmeneenviiteen tuhanteen euroon vuodelle 2021.

Vuoden 2022 tasoksi STEA ennustaa 110 000 euron rahoitusta. Kysymyksessä on Kinnusen mukaan "erittäin pieni kädenojennus ihmisille, jotka ovat lähteneet isänmaan asialle kansainvälisiin kriisipesäkkeisiin".

– On huomattava, että talousarviossa esitetty kriisinhallintatyön aliarvostus saattaa vaikuttaa tuleviin rekrytointeihin. Lisäksi määräraha on täydellisesti ristiriidassa hallituksen juhlapuheiden kanssa siitä, että kriisinhallinta on tärkeä osa suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kriisinhallintaan toisaalta panostetaan, mutta toisaalta vedetään mattoa rekrytoitavien jalkojen alta. Vakuutusturva on toki olemassa, mutta pitkittyneissä traumoissa kuntoutustoiminta on tärkeää ja siksi erillismääräraha on äärimmäisen tärkeää pitää korkeammalla tasolla, Kinnunen toteaa kannanotossaan.

– Suomen Kriisinhallintakeskuksella ja Rauhanturvaajaliitolla on kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan merkeissä ollut tarkoituksena tarjota kuntouttavaa vertaistukea vaativista siviilikriisinhallintaoperaatioista palaaville poliisimiehille. Nyt talousarviossa suunnitellut varat eivät tule toimintaa mahdollistamaan, Kinnunen kertoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut