Teatteriarvio: Tampereen Työväen Teatteri osoittaa Poikakoodi-näytelmällä olevansa ajan hermolla.
Kati Kaartisen loistavasti käsikirjoittama ja Olka Horilan hyvin ohjaama Poikakoodi tuo lavalle tarkan kuvan pienperheestä: yksinhuoltajaäidistä, hänen aikuistuvasta pojastaan ja itseään vielä etsivästä vanhemmasta sisaruksesta.
Kaartisella ja Horilalla on itsellään kokemuksia aikuistuvien poikien äiteinä. He ovat siis tarkkaan kartalla, missä mennään. Pelien ja kännyköiden maailma ja aivan erilainen kieli voivat viedä aivan vastakkaisin suuntiin.
Vanhemmat tietävät miten vaikeaa lasten kasvatus on. Pelkoja riittää: osaanko olla tarpeeksi hyvä, onnistunko kasvattamaan lapseni tasapainoiseksi ja onnelliseksi ihmiseksi? Taustalla vaanii pelkoja mielenterveyden ongelmista, huumeista ja muista päihteistä. Entä koulukiusaaminen – joutuuko lapseni kokemaan sitä tai väkivaltaa?
Poikakoodin äiti on jäänyt yksinhuoltajaksi isän kuoltua. Vaikka hän on fiksu ja aikaansa seuraava nainen, lapset tuntuvat olevan kuin eri planeetoilta. Kohtaamiset johtavat usein konflikteihin, ovien paiskomisiin ja väärinymmärryksiin. Äiti tuskailee miksei poika voi olla kuin muutkin.
Minna Hokkanen tekee perheen huolien ja töiden rasittamana erinomaista työtä. Äiti yrittää parhaansa, keinot eivät vain riitä. Lukemattomien Sale-kauppakassien vyöryttäminen näyttämölle kuvaa symbolisesti tilannetta. Äidin väsymys kulminoituu alkoholin nauttimiseen.
Poika etsii identiteettiään netistä – täyttääkö hän pojille asetetut koodit, onko oikeanlainen. Hänellä on paljon ajatuksia, joita välittyy muun muassa kanadalaiselta Jordan Petersonilta, joka on oikeiston suosikkiälyköksikin nimetty. Suomalainen Jari Ehrnrooth kuuluu myös pojan oppi-isiin, jota hän mielellään siteeraa pitkästyvien ystäviensä harmiksi. Esikuvia pojalla siis on, mutta vaatiiko hän itseltään liikaa?
Verneri Lilja vakuuttaa näyttelijäntyöllään. Hän hallitsee täydellisesti nykynuorten käyttäytymisen, itsekeskeisyyden ja epävarmuuden. Lilja luo pojasta aidon ja todellisen kuvan tarkoin vedoin.
Perheen vanhempi lapsi ei oikein tiedä mitä elämällään tekisi. Sukupuolimäärittelyjä kaihtavan kuoren alla sykkii viisas sydän. Hänellä on taito tasoittaa perheen ristiriitoja. Heidi Kiviharju tekee hienon roolityön täysin muuntuneena.
Marjaana Mutasen puvut ovat kuvaavasti suoraan tästä ajasta. Teppo Järventien lavastus koostuu liikuteltavista sänkylavoista, keittiöstä ja ovista, joiden avulla esitykseen saadaan vauhtia ja liikettä. Sami Rautanevan valot ja Niklas Vainion äänisuunnittelu lisäävät esityksen kiinnostavuutta.