Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miten Keskustorin kesäkeitaalla ja Aleksis Kiven kadun hidaskadulla meni? – Nyt saa kehua tai haukkua

Tampereen kaupunki haluaa nyt palautetta Keskustorin kesäkeitaan ja Aleksis Kiven kadun hidaskatukokeilun onnistumisesta.

Pilottiprojekteista kerätään nyt asiakaspalautetta, jonka avulla kokeilujen tuloksia arvioidaan tarkemmin ja suunnitellaan tulevia toimenpiteitä.

– Kesäkeitaalla volyymia on riittänyt, sillä ruokaa myytiin heinäkuussa yli odotusten ja laseja on kiertänyt koko aukiolon aikana noin 80 000 kappaletta. Puitteetkin todella lunastivat idean rennosta ja vehreästä yhteisterassista, sanoo tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen Tampereen kaupungin tiedotteessa.

– Kokeilut ovat jo nyt tuottaneet meille arvokasta tietoa, uusia ideoita ja ovat kiinnostavia jatkokehityskohteita. Ensi vuoden suunnitelmia emme vielä paljasta, mutta aurinkoista säätä olemme jo laittaneet tilaukseen, iloitsevat Saarteinen ja hankekehityspäällikkö Mikko Siitonen tiedotteessa.

Tampereen kaupungin toteuttamien uusien kokeilujen tavoitteena oli piristää läntisen keskusta-alueen kaupunkikulttuuria ja laajentaa yritysten toimintaedellytyksiä korona-aikana.

Kokeilut aloitettiin kesä-heinäkuun aikana ja päätettiin 19. syyskuuta. Kokeiluihin tehdyt rakenteet poistuvat katukuvasta syyskuun 2021 loppuun mennessä.

Pilottiprojektit toteuttivat yhteistyössä Tampereen kaupungin tapahtumapalvelut ja Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma.

Aleksis Kiven kadun kysely

Kesäkeitaan kysely