Kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina – asialistalla muun muassa aloite uuden vaakunan vaihdosta vanhaan vaakunaan

Tämä on ollut Tampereen vaakuna vuodesta 1960 alkaen.
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina kello 17. Asialistalla on muutamia valtuustoaloitteita, muun muassa edelliseltä valtuustokaudelta peräisin oleva Tampereen Puolesta TaPu ry:n aloite vanhan vaakunan ottamisesta käyttöön.

Aloitteen allekirjoittaneet Yrjö Schafeitel ja Lasse Oksanen esittävät, että vanha vaakuna otetaan käyttöön "uuden valtuuston alusta 1.6.2021 alkaen". Vanhan vaakunan on suunnitellut taiteilija Magnus von Wright tammikuussa 1839. Sen hyväksyi keisari Nikolai I saman vuoden maaliskuussa.

– Uusi pohjautui entiseen vaakunaan, mutta heraldiset virheet haluttiin pois. Merkuriuksen sauva ei täyttänyt heraldisia vaatimuksia, eikä kosken lohet.

Asiassa esityslistaan kirjattu päätösehdotus on, että aloite ja siitä annettu lausunto merkitään tiedoksi. Aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Kokouksessa käsitellään lisäksi kaksi muuta valtuustoaloitetta: Aila Dündar-Järvisen aloite lyhennetyn työajan kokeilemiseksi sekä Dündar-Järvisen ja Matti Höyssän aloite uudenaikaisten maalämpöratkaisujen kokeilemiseksi ja selvityksen tekemiseksi sähkön siirtohinnan alentamisesta. Lisäksi käsittelyssä on Tampereen strategian valmistelutilanne.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut