Muusikko Jarkko Ahola muistelee Tomi Lindblomin kirjoittamassa elämäkertakirjassaan Jarkko Ahola – Mies ja ääni (Minerva Kustannus) tilannetta, jossa he olivat matkalla enonsa kanssa Kuljun Kartanoon ostoksille.
Nuori Ahola oli miettinyt tuossa vaiheessa vahvasti sitä, onko hänen kohtalonsa asua loppuikänsä Viialan ja Toijalan maisemissa, jotka olivat tuossa vaiheessa käymässä hieman ahtaaksi.
– Autossa lemusi vahva oksettavan imelä tuoksu, sillä enoni tuntui rakastavan Wunderbaumeja, niitä joulukuusen näköisiä autohajusteita. Yleensähän niitä roikkui taustapeilistä yksi, mutta hänen autossaan niitä oli vaikka kuinka monta!
Sitten peliin astui Mikko Alatalon klassikkosävelmä 1970-luvulta.
– Enoni kaasutteli pitkin kylätietä, ja Lempäälän vihreät pellot vilisivät ikkunoissa. Autoradiossa soi Mikko Alatalon Mä maalaispoika oon.
Tuo yhdistelmä sai nuoren Aholan tuntemaan selittämätöntä haikeutta.
– Kaiken sen keskellä ajattelin, että tätäkö elämä nyt tulee olemaan ja minäkö olen tuo laulun maalaispoika. Ilmassa oli haikeutta ja nöyryyttä tulevaisuuden edessä, Ahola muistelee kirjassa.