Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Verkkopankkitunnusten kalastelusta jo 700 rikosilmoitusta – Suomalaiset ovat menettäneet verkkohuijareille lähes 7 miljoonaa euroa

Rikolliset ovat viime kevään ja kesän aikana kalastelleet verkkopankkitunnuksia muun muassa tekstiviesti- ja sähköpostilinkeillä. Poliisi on tähän mennessä saanut kalastelusta jo noin 700 rikosilmoitusta.

Onnistunut kalastelu on tuottanut vahinkoa lähes seitsemän miljoonaa euroa.

Petosrikokset liittyvät pankkien nimissä tehtyihin petoksiin. Rikolliset hankkivat uhrin verkkopankkitunnukset ja sen jälkeen siirtävät oikeudetta varoja uhrin tililtä eteenpäin. Teot ovat kohdistuneet useaan suomalaiseen pankkiin ja näiden asiakkaisiin.

Taloudellinen vahinko ja tietojenkalastelu on kohdistunut aluksi iäkkäimpiin henkilöihin, mutta alun jälkeen myös muihin ikäryhmiin.

Kalastelussa rikollinen lähettää tekstiviesti- tai sähköpostilinkin tai kalastelee hakukoneoptimoinnin kautta. Viestin saanut kirjautuu tietämättään verkkopankin sijasta rikollisen tahon hallinnoimalle alustalle, jolloin rikollinen toimija saa tietoonsa uhrin verkkopankkitunnukset.

Rikolliset ovat esimerkiksi tehneet laskun odottavien maksujen listalle, josta asianomistaja vahvistaa maksun omalla tunnuslukukoodillaan. Poliisin mukaan toinen ja kehittyneempi tekotapa on se, että rikollinen lisää oman laitteensa hyväksyttyjen laitteiden listalle. Tämän jälkeen maksun hyväksyminen onnistuu rikolliselta itsenäisesti.

Poliisiin on tämän ja muiden vastaavien rikosten vuoksi perustettu määräajaksi valtakunnallinen projektitutkintaryhmä. Siinä on muun muassa verkkorikosten tutkintaan ja selvittämiseen liittyvää erikoisosaamista

– Tietoverkkoavusteisissa petosrikoksissa on kyse valitettavasti yleistyneestä ja erittäin vahingollisesta rikosilmiöstä. Siksi valtakunnallisen projektitutkintaryhmän perustaminen on tarpeellista ja perusteltua, jotta voimme vaikuttavasti ja tehokkaasti torjua rikosilmiötä, kertoo tiedotteessa valtakunnallisen tutkintaryhmän yleisjohtaja, rikostarkasta ja Mikko Kiiski Keskusrikospoliisista.