Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukiolainen, mielitkö oikikseen? Tämä kisa voi avata oikoreitin

Suomen Lakimiesliitto sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto järjestävät tänä syksynä lukiolaisille Oikeusguru-kilpailun. Kilpailussa kaksi parhaiten menestynyttä lukiolaista saavat opiskelupaikat oikeustieteellisestä.

Kolmatta kertaa järjestettävä Oikeusguru-kilpailu mittaa lukiolaisten oikeudellista osaamista ja lakitietoa.

Alkukilpailu järjestetään kaikissa mukaan ilmoittautuneissa lukioissa sähköisesti marraskuussa. Kilpailu huipentuu 13. joulukuuta Helsingin käräjäoikeudessa pidettävään finaaliin.

Pääpalkintoina kahdelle kilpailussa parhaiten menestyneelle on luvassa opiskelupaikka oikeustieteellisestä. Sekä Itä-Suomen yliopisto että Lapin yliopisto myöntävät kumpikin yhden opiskelupaikan.

Kilpailuun ei tarvitse valmistautua lakikirjaa tai muuta alan kirjallisuutta pänttäämällä. Sen sijaan Lakimiesliitto haluaa kilpailun avulla korostaa oikeudellisiin kysymyksiin liittyvän yleistiedon merkitystä.

Lakimiesliiton toiminnanjohtaja  Jore Tilanderin mukaan kilpailu antaa esimakua siitä, mitä oikeustieteellisessä opiskelu voi olla.

– Lakimiesliitossa pidämme tärkeänä, että oikeustieteelliseen hakisi opiskelijoita eri puolilta Suomea erilaisista taustoista. On vain etu, että alaa opiskelevat taustaltaan erilaiset ihmiset. Esimerkiksi erilaisista kulttuuritaustoista tulevia nuoria on oikeustieteen opiskelijoissa liian vähän, Tilander toteaa tiedotteessa.

Kilpailuun ilmoittaudutaan lukion yhteiskuntaopin opettajan kautta.