Silja Sillanpään suosikkisarja vie lapset satujen saarelle – "Tuotanto oli todella massiivinen ja Yleltä iso satsaus"

Televisio: Tampereen Mediapoliksessa kuvatun lastensarja Salasaarten seikkailijoiden toinen tuotantokausi alkoi Ylen sunnuntaiaamuissa. Tuotanto toi haastetta ammattinäyttelijöillekin.

Salasaaren seikkailijoiden toista tuotantokautta esitetään parhaillaan. Sarjan rooleissa nähdään Anna-Maija Sipilä, Ella Mettänen, Elisa Piispanen, Eero Ojala ja Antti Tiensuu. Jussi Pennanen/YLE
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

TV2:n sunnuntaiaamuista on käynyt tutuksi puoli yhdeksältä alkava lastenohjelma Salasaaren seikkailijat, jossa kaksi 6–8-vuotiasta lasta pääsee keskelle satua: monenkirjavien saaren asukkien keskelle Salasaarelle ratkomaan pulmia ja tehtäviä.

Lopuksi pidetään tietenkin juhlat ja syödään hattaraa. Sarjan toista tuotantokautta alettiin esittää elokuun lopussa.

Käsikirjoitus on Silja Sillanpään, joka kuvailee konseptia interaktiiviseksi saduksi. Jaksot vaativat paljon myös mukana olleilta ammattinäyttelijöiltä: yksittäisessä kohtauksessa voi tapahtua mitä vain, joten käsikirjoituksiin ei kannata ripustautua orjallisesti.

– Vaikka repliikit ja kohtaukset olivat meillä aikuisilla ennalta kirjoitettuja, tuli lasten kanssa paljon mukaan myös improvisaatiota ja asemointia niin että lapset saatiin unohtamaan valtava kuvausryhmä ja mieletön määrä kameroita ja reagoimaan tilanteisiin mahdollisimman rennosti, kertoo sarjassa puussa asuvaa Mummu Puuta esittävä tamperelaisnäyttelijä Elisa Piispanen.

Silja Sillanpää sanoo, että alkuperäinen aloite tuli Ylen suunnalta.

– Se on ihanaa, kun lähtökohta on joskus niin että ”sulla voisi olla jotain annettavaa”. Minulla oli ajatuksia siitä, mikä voisi toimia, ja lähdin siitä rakentamaan, Sillanpää kertoo.

– Halusin että lopputulos on mahdollisimman satumaista, valoisaa ja hyvän mielen juttua. Halusin, että sarjan satuhahmot ovat helposti lähestyttäviä, koska mukana olevat lapset tulevat kuvauksiin ilman roolitusta tai harjoittelua. Halusin myös niin, että hahmot ovat keskenään riittävän erilaisia ja sellaisia, joita lapset voivat auttaa. Ja sitten niinkin, että hahmoissa on persoonaa: he eivät ole mitään tasaisia tallaajia.

Sarjassa nähtävät lapset ovat esikouluikäisiä ja ensimmäisen luokan oppilaita, iältään 6-8 -vuotiaita. Sarja on kuvattu Mediapoliksen Factory-hallissa. Viimeiset kuvaukset tehtiin joulukuussa 2020.

Sarjaa on tehty tässä vaiheessa kaksi tuotantokautta. Sillanpää sanoo, että tällaisessa televisiomuodossa sarja päättyy parhaillaan esitettävään kauteen.

– Tuotanto oli todella massiivinen ja Yleltä iso satsaus. Sellaisen säilyttäminen varastossa on hiukan mahdotonta. Uskon kuitenkin siihen, ettei hahmoja tarvitse laittaa pysyvästi pöytälaatikkoon, en halua vielä irrottaa.

Sillanpää on näkemäänsä ja kokemaansa tyytyväinen.

– Olen uskonut konseptiin koko ajan.

Salasaaren seikkailijat

Silja Sillanpään käsikirjoittama ja Ylen tilaama lastenohjelmasarja, jossa 6–8-vuotiaat pääsevät itse osallistumaan satuun ja ratkomaan pulmia Salasaarella.

Lasten apuna ovat häärineet näyttelijät Ella Mettänen, Eero Ojala, Anna-Leena Sipilä, Elisa Piispanen, Antti Tiensuu ja Marc Gassot. Mettänen esittää seikkailijatyttö Jujua, Ojala pörröistä Lemmu Lemmingiä, Sipilä Maja-Akkaa, Piispanen Mummu Puuta, Tiensuu Armas Ajopuuta ja ensimmäisellä kaudella nähty Marc Gassot muutosmies Vara-Varaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut