Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Huijarit tehtailivat Postin nimissä saapumisilmoituksia – epäiltyjen taskuun 375 000 euroa alle vuodessa

Helsingin poliisi kertoo paljastaneensa laajan huijausviestien vyyhdin. Siinä epäillyt saivat alle vuodessa itselleen yhteensä noin 375 000 euroa.

Yksi huijausviestien aalto oli viime syksyn ja viime tammikuun välisenä aikana. Tuolloin epäillyt olivat lähettäneet sadoille henkilöille viestin postin nimissä paketin saapumisesta.

Kun viestin saanut henkilö avasi tekstiviestissä olleen linkin ja tunnistautui pankkitunnuksilla, hänen tietonsa kaapattiin.

Kaapatuilla tunnuksilla epäillyt hakivat lainoja eri rahoitusyhtiöiltä.

– Pikavipeillä hankittuja rahoja liikuteltiin ripeästi pankkitileiltä ja henkilöiltä toisille. Näin rahojen alkuperää yritettiin osittain häivyttää. Yhdellä henkilöllä saattoi olla jopa kymmenen vain tekoa varten avattua tiliä valmiina, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matias Björklund.

Lopulta rahat nostettiin pankkiautomaateista Suomessa ja ulkomailla. Sen jälkeen käteiset toimitettiin ennalta sovittuihin paikkoihin, joista ne noudettiin ja kuljetettiin eteenpäin.

Yhteensä tutkittavia petosaaltoja on kymmenen kappaletta, joista kolmen tutkinta on vielä kesken. Ne kaikki liittyvät toisiinsa.

Niissä on sama tekotapa. Huijausviesteillä on saatu satojen henkilöiden pankki- ja henkilötiedot, joilla on haettu lainoja heidän nimissään.

Ensimmäinen petosaalto tapahtui huhtikuussa 2020 ja viimeinen tämän vuoden tammikuussa.

– Tekotapa on poikkeuksellisen suunnitelmallinen ja monimutkainen. Kesti viikkoja ennen kuin ymmärsimme täysin, miten nämä tarkasti koordinoidut teot toteutettiin, sanoo Björklund.

Kaikissa on rikosnimikkeenä törkeä petos. Yhteensä rikoksista epäillään 40 henkilöä.