Takavuosina autoilijat oppivat, että polttoaineen hinta on asemilla yleensä alimmillaan viikonloppuisin, ja arjen taas alkaessa pumppuhinnat pomppaavat.
Ilmiötä selitettiin muun muassa sillä, että arkena bensa-asemilla asioi paljon työsuhdeautoilijoita, joille polttoaineen hinta ei olisi tärkeää.
Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla näyttää kuitenkin siltä, että halvimmillaan polttonesteet ovat tiistaisin ja loppuviikkoa kohden ne nousevat rajustikin. Autoilija voi säästää useita euroja, mikäli ajoittaa tankkaamisen oikein.
Helsingin Sanomienkeräämien tietojen mukaan alkuvuonna 95 E 10 -bensiini on maksanut Helsingin seudun asemilla tiistaisin keskimäärin 1,570 euroa litralta. Keskiviikkoisin keskihinnat ovat sen sijaan nousseet 1,640 euroon litralta.
Jos autoilija on siis tankannut esimerkiksi 45-litraisen polttoainesäiliön täyteen aina tiistaisin, on jokaisella tankkauksella säästynyt 3,15 euroa.
Jos tankilla käy säännöllisti kerran viikossa, tulee vuodessa säästöä liki 164 euroa.
Polttoaineketjut olivat varsin haluttomia kommentoimaan hintamuutoksia HS:lle.
Ainostaan St1-ketjun toimitusjohtaja Mika Wiljanen sanoi HS:lle, että kyse on kilpailusta, jossa asemakohtaisia hintoja ja myynnin määrää seurataan koko ja niitä voidaan muuttaa useita kertoja päivässä.
Wiljasen mukaan hinnan nostopäivä voi olla kuitenkin mikä päivä tahansa.
Wiljasen mukaan syynä voi olla myös se, että hinnankorotukset halutaan nyt tehdä usein ennen viikonloppua. Hän halunnut kuitenkaan yksilöidä HS:lle, miksi hintoja nostetaan nimenomaan ennen viikonloppua.