Vuosittain noin kolme miljoonaa suomalaista käyttää suunterveydenhuollon palveluja. Aikuisväestöstä noin puolet saa hoitoa terveyskeskuksissa ja puolet yksityisvastaanotoilla. Lisäksi noin miljoonan lapsen ja nuoren suunterveydestä huolehditaan julkisella sektorilla.
Suomalaisten suunterveyden hoitovelka on kasvanut koronapandemian aikana noin 1,3 miljoonalla potilaskäynnillä.
Julkista suunterveydenhuoltoa ei liiton tiedotteen mukaan ole alun perinkään mitoitettu kaikkien suomalaisten hoitoon. Hammaslääkäriliiton mukaan suunterveydenhuollon resurssien puute näkyy kaikkialla maassa potilaiden vaikeutena päästä hoitoon ja hoitojen pitkittymisenä.
Tässä tilanteessa Kela-korvausten lakkauttaminen olisi liiton mielestä kestämätöntä. Tuki yksityiseen suunterveydenhuoltoon on liiton mielestä perusteltua ja välttämätöntä.
– Hoidon saatavuus ja potilaiden riittävän nopea hoitoon pääsy edellyttävät, että koko hammaslääkärikunnan työpanos saadaan tehokkaasti käyttöön, sanoo tiedotteessa Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa.
Liitto toteaa, että yksityisen suunterveydenhuollon Kela-korvaukset tulee säilyttää ja niitä tulee kehittää myös jatkossa. Lisäksi liitto toteaa, että potilasvirtoja voidaan tasata nykyistä toimivammalla palvelusetelimallilla.
Jatkossa korvauksissa voitaisiin Hammaslääkäriliiton mukaan painottaa aiempaa enemmän tutkimuksia ja suomalaisten kansanterveydellistä ongelmaa eli iensairauksia. Tällä luotaisiin kannusteita huolehtia suunterveydestä.
Koko hammaslääkärikunnan työpanos saatava tehokkaasti käyttöön.