Puoluejohtaja: Valtakunnan huipulle noussut poliitikko käy edelleen säännöllisesti Armonkalliolla. Viime vuosina kaupunki on muuttunut niin, että hän on siellä useamman kerran eksynytkin.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra, 44, muistaa hyvin, millainen paikka Tampereen Armonkallio oli 1980- ja 1990-luvuilla: silloin, kun Dingosta ja Guns’n’Rosesista innostunut tyttö eli lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
– Ylhäällä kaikki on tunnistettavaa, mutta heti kun tullaan tähän alas niin kaikki näyttää eriltä. Oman lammen tilalla on kerrostaloja ja puisto on täysin kutistunut. Tässä aiemmin meni vain rautatie, siinä oli vieressä yksi puutalo jossa kuulemma kummitteli.
Ylhäällä on kerrostaloalue, portaiden alapäässä nurmialue. Tampereen kasvu näkyy rakennushankkeina siellä täällä, erityisesti Ranta-Tampellassa.
– Tuossa rakennuksessa oltiin kerhossa. Oli seurakunnan järjestämä tyttöjen kerho ja poikien kerho ja kävin niissä molemmissa. Jokaikisessä talossa asui lapsia ja paljon. Tuntuu, että lapset ovat nykyään alueelta vähentyneet merkittävästi.
Sitten Purralla oli vahva suhde tiettyyn länsisuomalaisen merimieskaupungin pop-yhtyeeseen.
– Eput eivät iskeneet siinä vaiheessa lainkaan. Dingo-fanius alkoi hyvin nuoressa iässä. Päällystin seinäni julisteilla monen muun tytön tapaan ja kuuntelin paljon musiikkia. Kohokohta oli se, kun pääsin haastattelemaan bändin jäseniä. Olin 7-vuotias, eikä haitannut vaikka pojat meikkasivat. Missään konserteissa ei tullut käytyä, koska ikää oli niin vähän.
– Tuntui, että kaikki tykkäsivät silloin Dingosta. Muistan kyllä, että kun menin kouluun kädet ja jalat täynnä nimikirjoituksia, niin kyllä muut tytöt katsoivat vähän kateellisena...
– Juice Leskisen tytär oli samassa päiväkodissa. Myöhemmin he muuttivat Käpylään... muistan kyllä, että Juice tuli nähtyä monta kertaa. En ollut erityisen kiinnostunut näistä henkilöistä, mutta muutaman kerran heihin törmäsi.
Purran jo edesmennyt äiti työskenteli TV2:n palveluksessa Tohlopissa sihteerinä. Myös äiti oli hyvinkin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, ja oli innokas keskustelija.
– Markus Kajo ja hänen vaimonsa olivat äitini ja minun hyviä kavereita. Kävimme Tammelassa heidän luonaan useita kertoja. Markus oli ja on varmaan edelleenkin erinomainen kummitusjuttujen kertoja. Hän on kertonut minulle niin kaameita kummitusjuttuja, että ne pelottavat edelleenkin kun niitä miettii.
– Hirveimmät tarinat olivat jotain sellaisia, jotka tarjoiltiin tositapahtumina: on aavistettu jonkun kuolema. Joku lintu on antanut merkkejä, että joku kuolee.
Helmikuussa 1990 Riikka Purran äiti kuoli. Samana iltana vietettiin Tampere-talon avajaisia, joissa äidillä oli tullut huono olo. Äiti kuoli kotona sydänkohtaukseen. Hän oli kuollessaan vain 43-vuotias.
– Äiti on haudattu Lamminpään hautausmaalle. Siellä tulee käytyä.
Purran vanhemmat olivat eronneet tyttären ollessa pieni. Riikka muutti asumaan isänsä kanssa, ja pois Armonkalliolta vuonna 1991.
Samoihin vuosiin liittyy muitakin suuria muutoksia. Koskikeskus oli avattu maaliskuussa 1988 ja Purra ystävineen oli alkanut käydä siellä 1990-luvun alussa.
Maailma oli muuttumassa noina vuosina rajusti. Ensimmäiset somalipakolaiset olivat saapuneet Suomeen Neuvostoliiton kautta 1980-luvun lopussa, ja moni heistä Tampereen Hervantaan. Somalimiehiä alkoi Purran mukaan näkyä myös Koskikeskuksessa.
Noihin aikoihin asia herätti kaupungissa monenlaisia reaktioita. Loppuvuodesta 1989 Tampereella tehtiin kymmenkunta polttopulloiskua, jotka kohdistuivat maahanmuuttajataustaisten asuntoihin ja yrityksiin.
– Silloin kun maahanmuutto alkoi näkyä ympärillä enemmän, se alkoi vaikuttaa enemmän yhteiskunnalliseen ajatteluun, sanoo Purra nyt.
– Emme varmaan pelänneet, koska olimme porukalla liikkeellä. Maahanmuuttajataustaisilla oli tapana silloin viettää siellä aikaa, ja he lähestyivät aika nuoriakin tyttöjä. Ei tuo ilmiö tosin mikään poikkeuksellinen ole.