Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näin paljon työntekijän tilipussi kevenee esimerkkilaskelmassa – työttömyysvakuutusmaksua halutaan nostaa

Sirpa Repo

Työttömyysvakuutusmaksuihin esitetään 0,2 prosenttiyksikön korotusta. Työntekijöiden maksu nousi 0,10 prosenttiyksikköä ja työnantajan keskimääräinen maksu nousisi saman verran.

Suomalaisen palkansaajan säännöllisen työajan mediaanipalkka yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 3 435 euroa kuukaudessa. Puolet sai tätä vähemmän ja puolet sitä enemmän palkkaa.

Esitetyn korotuksen mukaan mediaanipalkan verran ansaitseva työntekijä maksaisi työttömyysvakuutusmaksuja ensi vuonna yhteensä 618,30 euroa. Se olisi vuodessa 41,22 euroa enemmän kuin hän maksaa kuluvana vuonna. Kuukaudessa maksettavaa tulisi 3,44 euroa enemmän kuin nyt.

Työllisyysrahaston hallintoneuvosto esittää tätä korotusta sosiaali- ja terveysministeriölle. Maksuista päättää vuosittain eduskunta.