Tampereen kaupunki ja Tays oikovat sosiaalisessa mediassa levitettyä tietoa nuorten koronarokotuksista – "Tällainen valheiden levitys on vastuutonta"

Kuvituskuva Arkisto/Hanna Henriksson

Riina Haapala

Tampereen kaupunki oikoo sosiaalisessa mediassa levinnyttä tietoa nuorten koronarokotuksista.

– Toisin kuin tänään sosiaalisessa mediassa levinneessä huhussa väitetään, rokotuksissa ei ole ilmennyt vakavia rokotereaktioita, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

– Joillakin oppilailla on ollut rokotuksen jälkeen heikotusta tai pahoinvointia, joka on mennyt ohi hetken levon jälkeen ja oppilas on palannut normaalisti oppitunnille. Heikotus tai pahoinvointi ovat tavallisia rokotustilanteeseen liittyviä oireita, kaupunki kertoo.

Tampereella peruskoulua käyvien 12–15-vuotiaiden rokotukset järjestetään pääosin kouluilla. Rokotuksen saa halutessaan myös Ratinan rokotusyksiköstä joko ajanvarauksella tai ilman ajanvarausta tai terveysasemalta ajanvarauksella.

Sosiaalisessa mediassa kiertäneeseen videoon on törmännyt myös Tays. Tays kertoo, että sen Twitterissä on hiljennetty keskustelua rokotuksista.

– Kommentointi on pohjautunut perättömään ja keksittyyn videoon, jossa väitetään nuorten joutuneen sairaalaan koulun rokotuksista Tampereella. Tällainen valheiden levitys on vastuutonta, Tays huomauttaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut