"Jos tuloskehitys jatkuu tällaisena, niin on selvää, että tulemme alentamaan asiakkaittemme vakuutusmaksuja" – LähiTapiola Pirkanmaasta tuli alueensa suurin

LähiTapiola Pirkanmaan alkuvuosi sujui sekä liiketoiminnallisesti että tuloksellisesti erinomaisesti koronapandemiasta huolimatta. Yhtiö saavutti huhtikuussa johtavan markkina-aseman vahinkovakuuttamisessa, se kertoo tiedotteessa.

LähiTapiola Pirkanmaan osuus alueensa ajoneuvokannan vakuutuksista nousi tämän vuoden tammi-kesäkuussa 29 prosenttiin. Traficomin ajoneuvojen rekisteröintitilaston mukaan LähiTapiola Pirkanmaasta tuli markkinajohtaja alueellaan. Markkinaosuuden nousu oli 1,4 prosenttiyksikköä ja vakuutettujen ajoneuvojen määrä on nyt lähes 110 000 ajoneuvoa.

Vuoden 2021 ensimmäisellä vuosipuoliskolla LähiTapiola Pirkanmaan vahinkovakuutustoiminnan maksutulo oli 38,1 miljoonaa euroa. Maksutulo kasvoi 8,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Liikevoittoa kertyi 6,5 miljoonaa euroa ja kokonaistulos oli 10,0 miljoonaa euroa.

Tuloksen kasvuun vaikuttivat asiakasmäärän kasvu, liikekulujen lasku sekä alkuvuoden hyvä sijoitustoiminnan tulos. Vahinkovakuutustoiminnasta tuli tuottoa yli neljä miljoonaa euroa.

– Jos tuloskehitys jatkuu tällaisena, niin on selvää, että tulemme alentamaan asiakkaittemme vakuutusmaksuja, LähiTapiola Pirkanmaan toimitusjohtaja Pentti Kuusela arvioi tiedotteessa kulunutta vuosipuoliskoa ja ennakoi jo ensi vuoden näkymiä.

Mainos: Accountor

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut