"Pirkanmaan kouluissa on levitetty väärää tietoa koronarokotusten tehosta ja turvallisuudesta" – Pirkanmaan koronanyrkki: Lapsiin ja nuoriin kohdistuva rokotuksen vastainen kampanja on vastuuton

Teemu Nurmi

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronatilanteessa on nähtävissä tasaantuminen, viestittää Pirkanmaan pandemiaohjausrymä tiedotteessa.

Sairaanhoitopiirin alue on kuitenkin edelleen leviämisvaiheessa. Koronan ilmaantuvuus kuluneen kahden viikon ajalta on 184 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa tehdyistä testeistä oli 4,3 prosenttia viikolla 32.

Taysissa on hoidettu kesä-elokuussa 67 koronapotilasta. Hoidetuista on ollut rokottamattomia 51 potilasta. 13:lla on ollut yksi rokotus ja kolmella täysi rokotussarja. Sairaalahoidossa kesällä olleista 85 prosenttia on ollut alle 60-vuotiaita. Näistä noin puolet ovat olleet alle 40-vuotiaita.

– Tämä viestii siitä, että kaksi rokotetta kannattaa ottaa, jotta tästä epidemiasta halutaan eroon. Lasten tartuntoja ei voida kokonaan estää, ellei yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus nouse, sanoo ylilääkäri Jaana Syrjänen Taysista tiedotteessa.

– Eri puolilla Pirkanmaata kouluissa on levitetty väärää tietoa koronarokotusten tehosta ja turvallisuudesta. Pandemiaohjausryhmä pitää lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa rokotuksen vastaista kampanjaa vastuuttomana, ryhmä linjaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut