Pronssia Tokion olympialaisista voittaneen Mira Potkosen kotiinpaluu Japanista oli varmasti ikimuistoinen. Potkosen kotiseuran Tampereen Voimailuseuran delegaatio oli lähtenyt paikalle bussilla, joka saatteli illan aikana myös nyrkkeilijän perheineen kotiinsa Nokialle.
Potkonen harmittelee puhelun aluksi, että soittaa hieman sovittua myöhemmin takaisin. Se ei haittaa tässä tilanteessa ollenkaan.
– Kukkasia on tullut niin paljon, että maljakoita on tarvinnut hakea naapureilta asti, hän naurahtaa.
Urheilija oli turnauksen ajan niin keskittynyt, että otteluista ei ole jäänyt juuri muistikuvia.
– On aika vähän muistikuvia siitä, mitä on olympialaisissa tapahtunut. Muistan hajanaisia pätkiä sieltä täältä. Tunnetilat kyllä muistaa.
Nyrkkeilijän ääni on huomattavasti iloisempi kuin Tokion välieräottelun jälkeen. Pettyneen urheilijan reaktio kertoi penkkiurheilijalle, että uran viimeisiin arvokisoihin oli lähdetty absoluuttisen tosissaan hakemaan kirkkainta mahdollisinta mitalia.
– Se purkautui samantien kun ottelutulos oli selvillä. Aloin itkeä jo kehässä. Unelma oli romuttunut. Välillä itkettiin, sitten puhuttiin ja taas itkettiin.
Pahimman vaiheen läpikäynti vei noin vuorokauden verran. Potkonen muistaa heränneensä seuraavana aamuyönäkin miettimään, miksi ottelussa kävi miten kävi.
Nyt hän osaa arvostaa jo olympiamitaliaan. Kovin monella urheilijalla ei Suomessa löydy mitalia kaksista peräkkäisistä olympialaisista.
– Moni jäi mitaleiden ulkopuolelle ja itse en. Mitali oli hieno saavutus ja se oli kovan työn takana. Tämä tarina oli kirjoitettu nyt näin ja uskon, että tästä seuraa myös omat hyvätkin juttunsa.
Nyt urheilu-ura on takana ja on aika miettiä, mitä seuraavaksi. Tai vielä Potkonen ei halua asiaa miettiä.
– Se on selvä, että urheilu ja liikunta tulee pysymään elämässä tästäkin eteenpäin. Tähän asti on täytynyt harjoitella puhtaasti nyrkkeilyn ehdolla: kaikki tehtävän treenin on tietysti tarvinnut palvella lajia. Nyt voi jatkossa kokeilla monenlaisia harjoitteita, sellaisiakin mitä ei ole ehkä aiemmin kokeillutkaan, Potkonen kuvailee
Yksi asia on selvä.
– En varmasti lähde ainakaan valmentamaan, hän naurahtaa.