Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kasvihuonekaasupäästöillä yhteys helleaaltoihin, rankkasateisiin, kuivuuteen ja trooppisiin myrskyihin

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC toteaa, että ihmisten toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt ovat jo muuttaneet ilmastoa merkittävästi. Maanantaina julkaistuun raporttiin koostettu tutkimustieto osoittaa, että muutokset ovat olleet ennennäkemättömän laajoja ja nopeita.

Useiden vahinkoa aiheuttavien sääilmiöiden todennäköisyys on kasvanut. Myös monet meriä ja mannerjäätiköitä koskevat muutokset ovat jo nyt peruuttamattomia tai palautuvat hitaasti.

Ihmisten toiminnan vuoksi lämpötila ja merenpinta kohoavat ja jäätiköt vetäytyvät nopeammin kuin tuhansiin vuosiin. Arktisella alueella ilmasto lämpenee nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, jopa yli kaksinkertaisella vauhdilla.

Ihmistoiminnan vaikutus on jo muuttanut sään ja ilmaston ääri-ilmiöiden esiintymistä kaikkialla maapallolla

– Lämpenemisen vaikutukset ja riskit kasvavat, mitä enemmän maapallon ilmasto lämpenee. Siksi jokainen asteen kymmenys on merkittävä. Kun lämpeneminen estetään, se pienentää riskejä. Lämpötilan nousu sen sijaan voimistaa riskejä yhteiskunnille ja luonnolle, Suomen IPCC-työryhmän puheenjohtaja ja Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Jussi Kaurola sanoo ympäristöministeriön tiedotteessa.

Ilmastokriisin torjunnalla on kiire.

Krista Mikkonen

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen muistuttaa, että ilmastokriisin torjunnalla on kiire.

– Tarvitsemme kaikkialla maailmassa entistä tiukempia päästövähennystavoitteita sekä erityisesti toimia ja päätöksiä, joilla ne saavutetaan.

Lämpötilan nousu voidaan pysäyttää vain vähentämällä viipymättä ihmistoiminnasta aiheutuvat hiilidioksidin päästöt nollaan ja leikkaamalla muiden ilmastoa lämmittävien yhdisteiden päästöjä voimakkaasti.

Päästöjen vähentämisen lisäksi ilmastonmuutoksen rajoittaminen vaatii sitä, että ilmakehästä sidotaan hiilidioksidia. Ihmisten täytyy pystyä sitomaan toiminnastaan aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ilmakehästä.

Päästövähennysten vaikutus lämpötilaan ei kuitenkaan näy heti vaan vasta viiveellä. Tulevien muutosten laajuus riippuu siitä, miten kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin, päästöt kehittyvät tulevaisuudessa.

Nyt julkaistu osaraportti käsittelee ilmastonmuutoksen luonnontieteellistä taustaa ja kokoaa yhteen tutkitun tiedon ilmastojärjestelmän tilasta, muutoksista ja tulevaisuuden näkymistä.

Kuudennen arviointiraportin kaksi muuta osaa julkaistaan keväällä 2022.