Mistä Tampere sai nimityksen Suomen Manchester? Miten Tampereen tehtaissa tienattiin? – Uusi Teollisuusmuseo kurkistaa historiaan ja nykypäivään

Näyttely: Uusi Teollisuusmuseo esittelee Tampereen teollisuuden historiaa ja nykypäivää.

Työväenmuseo Werstaan varajohtaja Ulla Rohunen kertoo, että Sarvis-nurkkaus herättää monessa muistoja: Sarviksen pulkassa on vedetty montaa tamperelaista päiväkotiin. Riina Haapala

Riina Haapala

Mistä Tampere sai nimen Suomen Manchester, tuttavallisemmin Manse? Työväenmuseo Werstaan kesäkuussa avautuneen Teollisuusmuseon alussa nähdään lainauksia siitä, kuinka Tamperetta jo 1800-luvun puolivälissä kutsuttiin Suomen Manchesteriksi. Museon varajohtaja Ulla Rohunen kertoo, että nimitys oli lähinnä brändäystä.

– Tampere oli silloin ihan tuppukylä, Rohunen toteaa.

Tampereella on kuitenkin keskeinen ja merkittävä rooli koko Suomen teollistumisessa. Teollisuusmuseossa ei kuitenkaan keskitytä vain teollistumisen alkuajan tehtaisiin kuten Finlaysoniin ja Frenckelliin, vaan esiin pääsevät myös tuoreemmat teollisuusyritykset.

Oma nurkkauksensa on muun muassa muoviteollisuudella, josta moni tunnistaa Sarviksen pulkan ja astiat.

– Sarvis teki astioita ja pulkkia, mutta myös teollisuuden tuotteita, Rohunen kertoo.

Elintarviketeollisuudesta kaikki tunnistavat Tapolan mustamakkaran, mutta esillä on myös vähemmän tunnettuja tuotteita, kuten Tampereen Höyrypolttimon Kaurawiinaa.

Sarvis teki astioita ja pulkkia, mutta myös teollisuuden tuotteita.

Teollisuusmuseossa on ennen kaikkea huomioitu lapset. Koko näyttelyn ajan perheen pienimmille sopivimmalla korkeudella kiertää Rori Vallinharjun kuvaelmia, joissa seikkailee pieni huovutettu hiiri. Lapset voivat myös koota puupalikoista Tampereen teollisuusrakennuksia. Jokaisessa palassa lukee, minkä rakennuksen osa se on. Lapset tosin ovat luovempia ja pisteellä tehtaiden osaset yhdistyvät iloisesti toisiinsa.

– Kaikki kosketeltavissa oleva on käsitelty valokatalyysipinnoitteella, Rohunen mainitsee.

Näyttelyssä on palikoiden lisäksi useita muita toiminnallisuuksia: kävijä voi värittää itselleen Tampereen ensimmäisen sinetin, kuvauttaa itsensä tehdastyöläisten rivissä ja pelata Tienaa tehtaalaisena -peliä.

Näyttelyn keskellä esitetään videota, jossa näytetään tamperelaisten nykyteollisuusyritysten toimintaa. Näyttelyssä on hyödynnetty myös Wikidata-aineistoa.

– On kerätty Wikidataa sekä teollisuusyrityksistä että teollisuuteen liittyvistä henkilöistä. Ajatus on, että kuka tahansa voi täydentää aineistoa.

Työväenmuseo Werstas

Teollisuusmuseo

Teollisuusmuseo on Työväenmuseo Werstaan pitkäaikaisnäyttely, joka kertoo tamperelaisen teollisuuden tarinaa.

Näyttelyssä on esillä teollisuushistoriaa, mutta myös nykypäivän teollisuutta.

Näyttely on tuotettu Työväenmuseo Werstaan ja museokeskus Vapriikin yhteistyönä ja sen toteuttamiseen on saatu Suomen Kulttuurirahaston Museovisio-apurahaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut