Rakas nukke löysi takaisin kotiin: apuna Tamperelaisen juttu – "Kyllä minä olen nyt niin helpottunut..."

Tämä kauan kaivattu nukke on löytänyt tiensä jälleen kotiin. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Kaupunkilehti Tamperelainen julkaisi joulukuussa 2020 jutun Pohjois-Pirkanmaalla asuvasta iäkkäästä naisesta, jonka elämää ja joulunviettoa varjosti suuri harmi.

Tämä oli aikoinaan hankkinut nuken, joka oli kovasti lapsenlapsen mieleen.

Loppuvuonna 2018 nainen oli kuitenkin tehnyt elämänsä virheen. Hän oli myymässä tavaraa messutapahtumassa Tampereen Sampolassa, jossa myytävien tuotteiden joukossa oli myös mainittu nukke. Se teki siellä kauppansa muutamalla kympillä.

– Minä olin sitten niin tyhmä, että menin myymään sen nuken siellä, nainen harmitteli.

Lapsenlapsen harmitus ei ajankaan myötä laantunut.

– Hän on edelleen ollut kiukkuinen ja hyvin murheissaan ratkaisusta.

Tämän jälkeen Tamperelaiseen on tullut muutamia yhteydenottoja mainitusta nukesta. Vuoden alussa tuli vihje, että nukke olisi jälleen myynnissä täkäläisellä kirpputorilla. Iäkkään naisen ottaessa yhteyttä tuli kuitenkin tieto siitä, että kuvaillun kaltainen nukke on jo myyty.

Kuukaudet kuluivat. Nukke tuntui kuin kadonneen kartalta. Lopulta kesäkuussa tämän jutun kirjoittaja sai yhteydenoton.

– Luin teidän juttunne, ja olen varma että olen se ihminen joka on ostanut tällaisen nuken Sampolasta pari vuotta sitten, tamperelaisnainen kertoi.

Pari viikkoa yhteydenoton jälkeen toimittaja sai soiton. Se oli videopuhelu jo tutuksi tulleesta numerosta Pohjois-Pirkanmaalta.

Ensimmäisenä havaintona kuvasta pystyi havaitsemaan kiistattomasti yhden asian: nukke on kotona.

– Kyllä minä olen nyt niin helpottunut tästä asiasta. On sitä kauan kaivattukin, iäkäs nainen huokaisi puhelimessa.

Vanhan tavaran ja tarpeiston päälle ymmärtävä mummo oli saanut nuken ostettua. Samalla hän oli huomannut, että aika ei ollut välttämättä täysin kohdellut nukkea kunnolla.

– Se on nyt menossa entisöitäväksi.

Erityisen onnellinen nuken paluusta on naisen lapsenlapsi.

– Kyllä hän on ollut iloinen että pääsee taas leikkimään nuken kanssa, nainen kertoi.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut