Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

One Morning Left nousee Viikinsaaren lavalle: "Keikkafiilikseen ja -energiaan ladataan kaikki patoutumat pitkältä ajalta"

Metalcorea: Viikinsaaren Saarihelvettiin perjantaina rantautuva One Morning Left esittää englanninkielistä kimuranttia raskasta rockia.

One Morning Left on yksi suomalaisen rockin vientituotteista.

Raakaa metallia ja elektroa yhteen sulattava bändi on esiintynyt velloville massoille muun muassa Japanissa, Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Saksassa, eikä veto kohti maailmaa ja sen mahdollisuuksia lopu.

– Tavoitteet ovat lähtökohtaisesti Suomen rajojen ulkopuolella, laulaja Mika ”Miksu” Lahti tunnustaa.

Mutta myös kotimaa herää askel askeleelta One Morning Leftin metalcorelle.

– Onhan Suomessakin hommat edenneet ja kasvaneet. Hyvänä esimerkkinä toimii täpötäysi yleisö Rockfestissä Hyvinkäällä pari vuotta sitten.

– Myös tuore albumi Hyperactive nousi myydyimpien albumien listoille. Se kertoo, että kuulijoita löytyy kivasti Suomesta, Miksu pohtii.

Tuijottakaa vähemmän luurejanne ja eläkää hetkessä. Nauttikaa kesästä ja toisistanne.

One Morning Leftin suosio Tampereella mitataan elokuun alussa. Bändi tykittää Viikinsaaren SaariHelvetin avausiltana perjantaina.

Keikka on bändin ensimmäinen pitkään aikaan.

– Tässä kun on joutunut olemaan pois lauteilta reilut puolitoista vuotta, niin takaisinpaluusta tulee varmasti melkoinen spektaakkeli. Viikinsaaressa se sujuu vaivatta, koska tamperelainen yleisö on fanaattinen, sopivasti rento ja osaa nauttia juurikin siitä hetkestä.

– Keikkafiilikseen ja -energiaan ladataan kaikki patoutumat pitkältä ajalta. Kuulija voi odottaa paljon uutta matskua sekä tietysti vanhoja klassikoita, Miksu summaa.

Orkesterin neljäs pitkäsoitto Hyperactive jytää vokalistin korvissa yhä loistavasti.

– Kyllähän se jytisee hyvin ja lempii korvakäytäviä. Kaiken kaikkiaan hyvä fiilis.

– Sydäntä lämmittää myös se, että fanitkin ovat tykänneet. Albumi käänsi uuden sivun One Morning Leftin tarinassa ja toivottavasti vie kohti uusia, hurjia seikkailuja, Miksu juttelee.

Sitä ennen on aika nauttia kesästä, koronasta toipuvasta maailmasta ja toisista ihmisistä.

– One Morning Leftin perimmäinen tavoite rock’n’rollin maailmassa on tuottaa itselle ja muille hyviä fiiliksiä.

– Tuijottakaa vähemmän luurejanne ja eläkää hetkessä. Nauttikaa kesästä ja toisistanne, Miksu neuvoo.

One Morning Left keikalla Viikinsaaren Saarihelvetissa perjantaina 6. elokuuta