Jos koronatilanne pahenee, Suomen kouluissa on alkavanakin lukuvuotena mahdollisuus siirtyä etäopetukseen. Etäopetusta voi kuitenkin käyttää vain sen verran kuin on terveyden turvaamisen kannalta välttämätöntä. Näin linjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) päivitetyssä ohjeessaan.
– Opetuksen järjestäjä ei voi siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin varmuuden vuoksi, ministeriön tiedotteessa sanotaan.
Myös toisella asteella eli lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskellaan syksyllä ensisijaisesti paikan päällä.
Korkeakoulut saavat itse päättää, miten ne järjestävät opetuksen. OKM:n ja THL:n korkeakouluilta keräämän tiedon mukaan niissäkin suunnitellaan lähiopetuksen lisäämistä merkittävästi.
Koulujen ja päiväkotien pitää ohjeistuksen mukaan järjestää tilat "riittävän väljiksi, mahdollisuuksien mukaan" ja välttää tarpeettomia lähikontakteja. Uusissa säännöksissä lähikontaktin määritelmää on muutettu niin, että lähikontakti ei edellytä kasvotusten olemista.
Koronaturvallisuutta pitäisi lisätä myös huolehtimalla hyvästä ilmanvaihdosta ja hygieniasta. Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa pitäisi esimerkiksi olla mahdollisuus pestä käsiä.
Kasvomaskeja suositellaan käytettäväksi THL:n ja paikallisten viranomaisten suositusten mukaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudullaon parhaillaan voimassa suositus, että kaikki yli 12-vuotiaat käyttäisivät maskia.
Ohjeet pätevät myös korkeakouluissa.
Jos lapselle tulee koronaan sopivia oireita, hänen pitää edelleen olla poissa koulusta tai päiväkodista.