1,5 vuoden urakka tuli täyteen perjantaina: ratikan koeajot on nyt ajettu – muun muassa tämä opittiin

Viimeiset koeajot osalla 1 ajettiin Hatanpään valtatiellä. Pasi Tiitola
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Tampereen Ratikan viimeiset koeajot on saatu päätökseen Hatanpään valtatiellä.

Koeajot aloitettiin raitiotien osan 1 viimeisellä osuudella 13. heinäkuuta ja alueen viimeiset koeajot tehtiin perjantaina.

Koeajoissa testattiin koko radan ja sen teknisten järjestelmien toimivuus. Hatanpään valtatien myötä kaikki osan 1 koeajot on nyt tehty.

– Vaikka jokaisella alueella on omat erityispiirteensä, on aiemmista koeajoista ollut apua. Onnistuneet koeajot vaativat eri teknisten järjestelmien ja radan eri osien hyvää pelaamista yhteen. Nämä koeajot onnistuivat hyvin ja saimme tehtyä tarpeellisia säätöjä esimerkiksi vaihteisiin, kertoo Raitiotieallianssin projekti-insinööri Petra Brunnila tiedotteessa.

Tampereen Ratikan koeajoissa testattiin kauttaaltaan koko radan ja sen teknisten järjestelmien toimivuus. Koko rataosa ajettiin läpi ensin hitaasti ja sitten liikennöintinopeuksien mukaan. Testien perusteella todennettiin raiteen, vaihteiden ja ratajohdon ajettavuus. Samalla arvioitiin liikennemerkkien, opastimien sekä liittymien ja suojateiden näkyvyyttä.

Lisäksi koeajoissa säädettiin liikennevalojen toimintaa ja testattiin vaihteenohjausjärjestelmää. Testejä tehtiin myös kahdella vaunulla, jolloin tarkastelun kohteena olivat etenkin vaunujen ulottumat sekä liikennevalojen toiminta. Koeajoja tehtiin aluksi öisin, jotta muuta liikennettä häirittäisiin mahdollisimman vähän. Päiväsaikaan tehdyt koeajot tehtiin normaalisti muun liikenteen joukossa.

Kaikki osan 1 koeajot on nyt tehty onnistuneesti. Koeajot alkoivat 16.3.2020 Hervannassa, jonka jälkeen eri alueet on testattu yksi kerrallaan. Kalevassa ja Tammelassa koeajettiin ensimmäistä kertaa 14.9.2020. Hämeenkadun ja keskustan Ratikka saavutti ensimmäisen kerran 15.11.2020. Taysin ja Hervantajärven alueiden koeajot tehtiin keväällä 15.3.2021 alkaen. Hatanpään valtatien 13.7.2021 alkaneet koeajot olivat viimeiset osan 1 koeajot.

– Puolentoista vuoden rupeama ratainfran koeajoissa on nyt saatu hienosti maaliin, mistä kuuluu suuri kiitos koko käyttöönottoihin osallistuneelle henkilöstölle. Haluamme kiittää myös kaupungin asukkaita lämpimästä vastaanotosta ja mukana elämisestä. Osan 1 koeajot on nyt suoritettu ja seuraavan kerran koeajetaan osalla 2, kun sen aika koittaa. Odotamme innolla ja ylpeydellä liikenteen aloitusta, jota varten tämä kaikki työ on tehty, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö iloitsee tiedotteessa.

Tampereen Ratikan koeliikenne jatkuu varsinaisen liikenteen alkuun 9. elokuuta saakka.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut