Lotto-juontaja Netta ja Suomiloven Noora purkittivat nyt voimabiisin – Netta Laurenne tekee useaa työtä päällekkäin ja usein öisinkin

Laulaja: Netta Laurenne tekee useaa työtä päällekkäin ja usein öisinkin. Pian ilmestyy levy yhdessä Noora Louhimon kanssa.

Metallisolistien Noora Louhimon ja Netta Laurennen tuorein biisi Striking Like A Thunder on nyt julkaistu. Robert Franko
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkkalassa syntynyt ja aikuisiän kynnykselle varttunut Netta Laurenne muistaa yhä hyvin sen, mikä oli omalla kotipaikkakunnalla kaikkein parasta.

– Luonto. Juoksin ympäri metsiä ja ihastelin maisemia.

Sittemmin suuri maailma on vienyt naisen mukanaan. Laurenne on työskennellyt studiolaulajana parinkymmenen vuoden ajan.

Siinä ei ole todellakaan vielä kaikki. Viimeisiin vuosiin on mahtunut myös työtä viiniasiantuntijana – kesällä Helsinkiin on avautunut Laurennen viinibaari –, lottolähetysten tuottajana ja ruutukasvona sekä näyttelijänä.

– Perheessä oli vahvaa yrittäjähenkisyyttä. Siitä se on tarttunut mukaan. En ole lomailijatyyppi, ja pidän siitä kun asioita tapahtuu. Aikaa otetaan välillä öistä, ja minulta on normaalia saada aamuneljältä sähköpostia. Toistaiseksi ainakin nainen on pysynyt vielä menossa mukana, Laurenne naurahtaa.

– On tietysti selvää, että kaikkea ei voi tehdä täysillä samaan aikaan. Joku asia kokonaisuudessa painottuu ja muut ovat silloin sivummalla.

Netta Laurenne on monessa mukana. Nyt on ollut aika tehdä jälleen heviä. Ville Juurikkala

Nyt laulu-ura on taas painotusten listan kärkipäässä. Laurennen ja Noora Louhimon yhteislevy The Reckoning ilmestyy markkinoille 9. heinäkuuta. Luvassa on kipakkaa heviä, joka sopii Laurennelle hyvin: hän arvostaa tyylilajia, jossa saa käyttää omaa ääntään oikein kunnolla. Esikoissingle Bitch Fire kuulostaa vahvasti Judas Priestiltä.

Tyyli ei ole Laurennelle entuudestaan todellakaan vierasta. Genreä hän laulaa Smackbound-yhtyeessä.

– Bitch Fire on levyltä varmaan ainoa biisi sellaista kunnon tykitystä, siinä eittämättä revitellään menemään oikein kunnolla. Muut biisit ovat sitten erilaisia: studiopäivät menivät vähän sillä tavalla, että aamulla mietittiin että tänään olisi kiva vetää tällaisella tyylillä, ja sitten pyrimme tekemään kulloinkin käsittelyssä olleen biisin sillä tavalla, nainen kuvailee.

Tuorein biisi Striking Like A Thunder julkaistiin perjantaina.

– Striking Like A Thunder on kappale, joka on muodostunut myös itselleni voimabiisiksi. Aina, kun itse koen uupumusta, kappaleen kertsin sanat ’Never giving into all this pain…I didn’t just break my heart in vain’ saavat minut nousemaan penkistä ja taistelemaan unelmieni eteen. Kappale onkin oodi periksiantamattomuudelle, omien pelkojen voittamiselle ja unelmien väsymättömälle tavoittelulle, kuvailee biisiä Netta Laurenne.

Biisistä kuvattu video julkaistaan parin viikon kuluttua.

Heavyalbumi on äänitetty Sonic Pump -studiolla Helsingissä Nino ja Netta Laurennen tuottamana.

– Albumi on voimaannuttava ja energinen kokonaisuus melodista metallia. Tematiikassa käsitellään paljon yksilön vastuuta itseensä ja ympäristöönsä. Albumi vie musiikillisesti takaisin johonkin 80-luvun hevin kulta-aikaan, jolloin kitarat eivät olleet koskaan liian lujalla ja tarttuvat melodiat olivat arvossaan. Tarkoituksenamme on tarjota kuuntelukokemus, josta kuulija lähtee vahvempana kuin sinne saapui. ’The Reckoning’ potkii meitä kaikkia rakkaudellisesti persuksille, kaksikko kertoo albumikokonaisuudesta.

Kiirettä siis riittää jatkossakin, ja aikatauluja pitää sovitella huolellisesti. Tähän Laurenne sanoo kuitenkin jo tottuneensa. Nainen sanoo tekevänsä töitä intohimo edellä, ja se menee edelle siinäkin tilanteessa, kun juhannuspäivänä oli tultava illaksi mökiltä kaupunkiin – Lotto-lähetys odottaa juontajaansa.

Netta Laurenne työskentelee myös Lotto-juontajana. Veikkaus

– Intohimo on paras motivaattori ja ehkäisee myös stressiä. Tietenkin on mielenkiintoista katsoa, miten paljon jaksaa ja kauanko jaksaa. Vielä en ole ainakaan havainnut loppuunpalamisen merkkejä, Laurenne sanoo rauhallisesti.

Netta Laurenne

Syntynyt Pirkkalassa vuonna 1980.

Tunnetaan muun muassa laulajana, lauluntekijänä, näyttelijänä, viiniasiantuntijana ja Lotto-lähetysten tuottajana sekä ruutukasvona. Koulutukseltaan muotoilun artenomi.

Opiskellut klassista laulua Tampereen konservatoriossa ja pop- ja jazzlaulua Pirkanmaan musiikkiopistossa.

Vanhemmat ovat yrittäjiä: Laurenne työskenteli nuorena vanhempiensa graafisen alan perheyrityksessä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut