Koalitio: paikkajaosta sovittu, mutta nimiä kerrotaan myöhemmin – Poikkeuksena kokoomus, joka listasi nimiä jo nyt

Koalitiosopimus allekirjoitettiin tänään. Kokoomus esittää Anna-Kaisa Ikosta pormestariksi ja Jouni Markkasta kaupunginhallitukseen. Demarit eivät vielä kertoneet, löytyykö Pekka Salmi (vasemmalla) esimerkiksi heidän apulaispormestarinimiensä joukosta. Petteri Mäkinen
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Tiistaina allekirjoitetun koalition yhteistyösopimuksen ohessa puolueet ovat sopineet myös paikkajaosta kaikkien merkittävimpien paikkojen osalta.

Puolueet päättävät ja kertovat henkilövalinnoista pääosin vasta elokuun alussa, mutta kokoomus kertoi tärkeimmästä osasta omiaan jo nyt.

Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää pormestariksi sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Anna-Kaisa Ikosta.

Yhdyskuntalautakunnan, joukkoliikennelautakunnan sekä jätehuoltolautakunnan apulaispormestarin paikalle esitetään ensimmäiseksi kahdeksi vuodeksi Aleksi Jänttiä.

Kahden vuoden jälkeen kokoomukselle siirtyy elinvoiman ja osaamisen- sekä asunto- ja kiinteistölautakuntien apulaispormestarin paikka. Kahdeksi jälkimmäiseksi vuodeksi apulaispormestariksi esitetään Ilkka Sasia.

Jäntti on toiminut kuluvalla valtuustokaudella kaupunkiympäristöstä vastaavana apulaispormestarina. Sasi on toiminut kuluvalla valtuustokaudella kaupunginhallituksen jäsenenä sekä Kokoomuksen, KD:n ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana.

Kaupunginhallitukseen ryhmä esittää Kalervo Kummolaa, Jouni Markkasta ja Anne-Mari Jussilaa.

Valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi ryhmä esittää Ilkka Sasia.

Valintoja täydennetään elokuussa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut