Tärkeä tamperelainen: Taiteilija piristää pysäkillä – "Jossain vaiheessa suunnitelmat olivat vielä vähän villimpiä..."

Ympäristötaiteilija: Jaakko Himanen on suunnitellut ja toteuttanut Pyynikintorin raitiovaunupysäkin.

Tamperelainen ympäristötaiteilija Jaakko Himanen on suunnitellut Pyynikintorin pysäkkikatoksen. Jessika Laakkonen

Jessika Laakkonen

Tammikuussa nousi Tampereen Pyynikintorille esiin uusi ja värikäs ilmestys. Kyseessä oli silloin vielä keskeneräiset seinät tamperelaisen taiteilijan, Jaakko Himasen suunnittelemasta raitiovaunupysäkistä. Alkuvuoden ja kevään aikana pysäkkikatos valmistui pala palalta, ja kesällä ohikulkijat saavat viimein ihailla valmista teosta.

Liikenne, läpinäkyvät pinnat ja valon käyttäytyminen linsseissä inspiroivat Himasta raitiovaunupysäkin suunnitteluprosessissa.

– Kun aurinko paistaa, linssit tekevät hienoja heijastuksia ja värit ovat voimakkaita, Himanen kertoo.

Pysäkkikatoksen värien takana ei Himasen mukaan ole erityistä symboliikkaa. Tärkeintä on, että ne tuovat iloa katselijoille.

Pyynikintorin raitiovaunupysäkin toteutukseen oli ammattitaiteilijoille tarkoitettu hakuprosessi. Valintaraati kävi läpi hieman alle sata portfoliota, joista Himanen tuli valituksi.

– Se oli todella hieno tunne. Suuri kunnia, hän muistelee.

Suunnitelmat teoksesta olivat villimpiä.

Teoksen tärkeänä elementtinä on kierrätettyjen autonlasien hyötykäyttö. Himanen oli aiemmin tehnyt pienemmässä mittakaavassa veistoksia aurinkolasien linsseistä. Siitä toteutusidea teokseen sai alkunsa.

Teoksen ollessa pysäkkikatos Himanen jäi pohtimaan, mikä siinä voisi olla samanlainen linssi kuin alkuperäisessä aurinkolasiveistoksessa.

– Syntyi oivallus, että käyttäisin teoksessa kierrätettyjä autonlaseja.

Himanen ajatteli lasielementin toimivan, sillä pysäkeissä yleensä on lasiseinät ja autonlasit kuuluvat keskelle katua.

Himasella oli lähestulkoon vapaat kädet teoksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Reunahehdot olivat teknillisiä ratkaisuja ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja, joita raitiovaunupysäkin pitää täyttää, ja joita teoksen suunnitteluvaiheessa täytyi ottaa huomioon.

– Jossain vaiheessa suunnitelmat olivat vielä vähän villimpiä, kunnes mukaan tuotiin pysäkkikatoksen ominaisvaatimukset. Sitten siitä muotoutui tällainen lopputulos.

Vaikka vaatimukset olivat täysin toteutettavissa, Himasen mielestä vaikein osio oli taideteoksen ja suojaavan katoksen yhteensovittamisprosessi. Hän kertoo, että pysäkkikatoksen vaatimusohjeiden noudattamiseen kului paljon aikaa.

Teoksen työstäminen oli Himasen mukaan antoisaa. Hän oli jo aikaisemmin tehnyt Vuorekseen kaksi julkista ja pysyvää teosta. Suuren projektin toteuttaminen on ollut taiteilijalle iso haaste ja samalla kunniakas tehtävä, sillä teos on iso, julkinen ja sijaitsee Tampereella merkittävällä paikalla. Hän olisi kuitenkin jo valmis aloittamaan uudestaan suuren taideprojektin työstämisen.

– Isot projektit ovat minulle erittäin mieleisiä. Jokainen projekti opettaa tekemään ja toimimaan paremmin seuraavassa projektissa.

Himanen kertoo olevansa lopputulokseen tyytyväinen, mikä on taiteilijalle todella palkitsevaa. Hän toivoo, että teoksena pysäkkikatos antaisi iloa katselijoille ja herättäisi ajatuksia ajan kulusta sekä kestävästä kehityksestä.

– Esimerkiksi pysäkin vakiokäyttäjä tulee näkemään teoksen monessa erilaisessa valossa. Näin ollen se peilaa ajan kulkua, Himanen lisää.

Tärkeä tamperelainen

Jaakko Himanen

Paljasjalkainen tamperelainen, kotoisin Takahuhdista

Valmistunut ylioppilaaksi Messukylän viestintälukiosta vuonna 1994

Suosikki kesäpuuhana alamäkipyöräily

Pitää Tamperetta monipuolisena mahdollisuuksien kokonaisuutena: Tampere on huimaa vauhtia kehittyvä pieni suuri kaupunki

Kesällä Himasen taidetta on esillä Mäntän kuvataideviikoilla

Juttusarjassa Voionmaan koulutuskeskuksen journalismin opiskelijat esittelevät tärkeitä tamperelaisia, jotka tekevät Tampereesta paremman paikan meille kaikille.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut