Suomalaisten tavat asioida ruokakaupoissa eroavat alueittain, kertoo K-ruokakauppojen Plussa-data. Eroa on niin asiointiajoissa kuin -tiheydessä. Useimmin kaupassa käydään Lapissa. Useamman kaupan välille asiointia hajautetaan eniten Uudellamaalla.
Aamuvirkkuja kauppakävijöitä on K-ruokakauppojen Plussa-datan mukaan eniten Etelä-Savossa, jossa asioidaan muuta maata merkittävästi useammin aamuneljän ja -kahdeksan välillä.
Iltavirkkuja näyttää elävän erityisesti Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Näillä alueilla K-ruokakaupoissa käydään muuta maata enemmän iltakahdeksan jälkeen. Varsinaissuomalaiset asioivat kaupoissa muita suomalaisia useammin myös öisin keskiyön ja aamuneljän välillä.
Varsinais-Suomen ja Uudenmaan myöhäisilta- ja yöaktiivisuutta selittävät alueiden ympärivuorokautisesti palvelevat K-ruokakaupat. Esimerkiksi Uudellamaalla ympäri vuorokauden auki olevia K-ruokakauppoja on neljä.
– Muutoin ruokakauppa-asiointi näyttää Suomessa jakautuvan melko tasaisesti päivän tunneille, mutta poikkeus löytyy Ahvenanmaalta: ahvenanmaalaiset käyvät muuta maata useammin kaupassa lounasaikaan, kertoo K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki.
Kaikkein tiheimmällä asiointisyklillä K-ruokakaupoissa käydään Lapissa, harvimmin taas Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla.
– Lapissa asuvien asiointitiheys vaikuttaa äkkiseltään yllättävältä, mutta sen syynä on, että K-kauppa on monen kylän keskus. Usealla paikkakunnalla asukkaat keskittävät ostoksensa omaan lähikauppaan, ja K-ryhmällä onkin Suomen laajin lähikauppaverkosto, Sääksmäki luonnehtii.
– Vaikka Pohjanmaalla kaupassa käydään maan keskiarvoon nähden melko harvoin, ostavat näiden alueiden asukkaat kerralla enemmän, Sääksmäki kuvailee.
Keskimääräinen asiakas jakaa asiointiaan vuodessa noin 7,8 K-ruokakaupan välille. Eniten asiointia hajautetaan Uudellamaalla (9,6), Pirkanmaalla (8,8) ja Varsinais-Suomessa (8,6). Kaikkein kauppauskollisimpia ollaan Ahvenanmaan lisäksi Kainuussa.
– Viikon ruokaostokset voidaan keskittää yhdelle kertaa, mutta monesti unohtuneita tuotteita ja tai hetken mielitekoja noudetaan siitä kaupasta, joka on lähimpänä. 7,8 eri kauppaa vuodessa voi kuulostaa suurelta, mutta koska tarkastelussa on kulunut 12 kuukautta, sisältää luku myös samalla aikavälillä kasvaneet kotimaan lomamatkat ja niillä tehdyt ostokset, Sääksmäki sanoo.