Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kohupaljastus hahmojen suosimasta hotellista – Ransu ja Rölli yhdistävät voimansa, kun tarkoin varjeltu piilopaikka uhkaa selvitä

Mitä tapahtuisi, jos West Side Storyn Maria tapaisi näyttämöllä Sound of Musicin nunna-Marian?

Muun muassa tällaisella ajatuksella teatterinjohtaja Panu Raipia myöntää vuosien verralla hekumoineensa.

Villien ajatusleikkien satoa nähdään tänä kesänä Tampereen Komediateatterin ulkonäyttämöllä Suomen Teatteriopiston koko perheen esityksessä.

Hotelli Satuhahmossa samaan näytelmään tuodaan Ransu Karvakuono, Rölli-peikko, Pinokkio ja Prinsessa Ruusunen.

– Ja missä nämä hahmot voisivat tavata. No, hotellissa tietysti. Satuhahmotkin tarvitsevat paikan, johon ne voivat vetäytyä hetkeksi rauhaan ihmisten viihdyttämiseltä, taustoittaa näytelmän käsikirjoittanut ja ohjannut Raipia.

Satuhahmojen suosima salainen hotelli uhkaa paljastua ulkopuolisille. Tämä vaatii hahmoilta päättäväistä ja neuvokasta toimintaa.

Rooleissa nähdään Tuukka Huttunen, Saara Pohjoismäki, Iida Blomqvist, Pekko Hirvonen sekä Sanni Lehto ja Satu Silén.Musiikin on säveltänyt Costello Hautamäki.

– Costello on vahvassa vireessä. Näyttämöllä kuullaan hyvää uutta musiikkia rokkabillystä punkiin ja charlestonista suomi-iskelmään, kehuu Raipia.

Palataan toviksi satumaailmasta reaalitodellisuuteen. Ja teatterin tekemisen juridisiin lainalaisuuksiin. Kahden eri näytelmän Marioiden kohtaamisen kaupallisessa teatteriesityksessä estää tarkasti valvotut oikeudet.

Hotelli Satuhahmon sekalaiselta kuulostava nelikko on tästä näkökulmasta sopiva kohtaamaan samassa näytelmässä. Hahmoista vanhimmat Prinsessa Ruusunen ja Pinokkio ovat vanhoina satuhahmoina oikeuksien puolesta vapaata riistaa.

– Ransun oikeudet ja edut ovat nykyään minun valvonnassani ja Allu Tuppurainen luovutti Röllin käyttöön luvan mielihyvin ja antoi vielä asiantuntemustaan käyttöömme, kertoo Raipia.

Liian pitkällisillä juridisilla pohdinnoilla koko perheen elämystä ei kannata kuormittaa.

– Tarjolla on hyvää mieltä, jännitystä ja ripaus taikaakin, lupaa ohjaaja-käsikirjoittaja.

Hotelli Satuhahmon esityksiä on 26. elokuuta saakka.