Biomassan kysyntä kasvaa jatkossakin tuntuvasti EU:ssa, kertoo tuore selvitys. Erityisesti biomassan energiakäyttö on ollut kovassa kasvussa.
Selvityksen mukaan rajallisia biomassavaroja tulisi ohjata esimerkiksi sähköntuotannon sijaan pääosin materiaalien, sellun ja muiden kuitujen sekä kemikaalien valmistukseen.
Biomassan kysynnän ja kestävän tarjonnan välillä on selvä epäsuhta.
– EU:n on tarkasteltava huolellisesti käytettävissä olevan biomassan määrää ja linjattava, mitkä ovat parhaat käyttökohteet talouden, ilmastokriisin hillinnän sekä luontokadon pysäyttämisen näkökulmasta, Sitran projektijohtaja Janne Peljo sanoo tiedotteessa.
Pelkästään EU-maiden sähköntuotannossa biomassan kulutus on viisinkertaistunut parissa vuosikymmenessä. Liikenteessä biopolttoaineiden käyttö taas on 25-kertaistunut EU-alueella samassa ajassa.
Selvityksen on tehnyt ruotsalainen konsulttiyhtiö Material Economics ja yhtenä rahoittajana toimi Sitra.
Kyseessä on ensimmäinen, kaikkia toimialoja koskeva mallinnus EU:n bioraaka-aineiden kysynnästä vuoteen 2050 mennessä.
Ennusteiden mukaan biomassaa tarvitaan energiaksi ja erilaisten materiaalien raaka-aineeksi vuonna 2050 arviolta 70-150 prosenttia enemmän kuin nyt.
Kysyntään vastaaminen vaatisi nykyisen biomassan tarjonnan lisäksi lähes Saksan kokoisen maa-alueen biomassan kasvattamiseen. Vaihtoehtoisesti kysynnän kasvu voitaisiin kattaa lisäämällä EU-alueen vuotuista puuntuotantoa noin 340 miljoonaa tonnilla, mikä vastaisi 77 prosenttia koko EU-alueen metsien vuotuisesta nettokasvusta.
Euroopan komissio valmistelee parhaillaan useita biomassaa käsitteleviä linjauksia.
Material Economicsin selvitys painottaa, että bioraaka-aineet kannattaisi varata ennen kaikkea sellaisiin käyttökohteisiin, jotka auttavat EU:ta siirtymään ilmastoneutraaliin talouteen tai kohteisiin, joissa biomassan vaihtoehdot pysyvät todennäköisesti kalliina vastaisuudessakin.
– Biomassa on arvokasta, sitä on rajallisesti tarjolla, eikä sillä voida kattaa kaikkia käyttötarpeita. Biomassan tulevaan käyttöön kohdistuvat odotukset ylittävät 50-100 prosentilla näköpiirissä olevan kestävän tarjonnan, sanoo selvitystyötä johtanut Per Klevnäs tiedotteessa.
Klevnäsin mukaan selvitys osoittaa, että biomassan kannattavimmat käyttökohteet ovat tulevaisuudessa hyvin erilaisia kuin mitä tähän saakka on oletettu.
Tulevaisuudessa bioraaka-aineiden kulutuksen tulisi keskittyä nykyistä selvemmin esimerkiksi huonekaluteollisuuteen, rakentamiseen, sellun ja muiden kuitujen tuotantoon, tekstiileihin ja kemikaaleihin laajamittaisen energiakäytön sijaan.
Selvityksen mukaan monissa perinteisissä käyttökohteissa, kuten sähköntuotannossa ja henkilöautojen polttonesteiden raaka-aineissa, biomassa korvautuu jatkossa kilpailukykyisemmillä teknologioilla, kuten sähköllä ja vedyllä.