Pysyykö perussuomalaisten puheenjohtajuus pirkanmaalaislähtöisellä poliitikolla? – Näin Jussi Halla-aho vastasi Tamperelaiselle marraskuussa 2020 sateisella Tammelantorilla

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ilmoitus olla asettumatta ehdolle Seinäjoen puoluekokouksessa elokuussa 2021 on ollut maanantain tähän asti kovin poliittinen uutinen Suomessa.

Heti perään europarlamentaarikko Laura Huhtasaari kommentoi, että ei ole kiinnostunut puolueen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan tehtävistä.

Seuraavaksi luuppiin tulee puolueen varapuheenjohtaja, vuonna 1977 Pirkkalassa syntynyt Riikka Purra. Kuten Halla-ahokin, myös Purra vietti valtaosan lapsuuttaan Tampereella. Halla-aho varttui Peltolammilla, Purra Armonkalliolla.

Purra on ollut pitkän aikaa tuttu näky Halla-ahon maakuntakierroksilla. Yhtä aikaa he olivat paikalla myös Tammelantorilla, jossa vietettiin toritilaisuutta marraskuussa 2020.

– Kyllähän Tampereella on joitain heimopiirteitä ihmisten ajattelussa, ja ne eroavat monesta muusta paikasta. On tietynlainen kursailemattomuus ja mutkattomuus. Ihmiset eivät teeskentele ja keekoile samalla tavalla kuin jossain muualla. Kun muutin Tampereelta muualle, tällaiseen asiaan alkoi kiinnittää huomiota, vastasi Jussi Halla-aho Tamperelaisen kysymykseen tamperelaisuuden yhdistävistä tekijöistä.

Nähtiinkö Tammelantorin vesisateessa tuolloin puolueen istuva ja tuleva puheenjohtaja?

– Tällaisia puheita kuulee kyllä jatkuvasti. En osaa sitä sanoa. Meillä jäsenistö valitsee puheenjohtajan, katsotaan ketkä ovat ehdolla ja kuka tulee valituksi, Halla-aho vastaa.

Perussuomalaisten puoluekokous järjestetään Seinäjoella 14.–15. elokuuta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut