Kaikki 1996 ja sitä aiemmin syntyneet tamperelaiset pääsevät nyt koronarokotukseen – ajan voi saada jopa tälle viikolle

Kaikki vuonna 1996 ja sitä ennen syntyneet tamperelaiset voivat nyt varata ajan koronarokotukseen. Pekka Ruissalo

Riina Haapala

25–29-vuotiaat eli vuosina 1992–1996 syntyneet tamperelaiset voivat nyt varata ajan koronarokotukseen. Ajan voi varata vaikka heti. Uudessa Messukeskuksen rokotusyksikössä aikoja on tarjolla tällekin viikolle.

Rokotukseen voivat edelleen varata ajan myös kaikki vuonna 1991 tai sitä ennen syntyneet sekä riskiryhmään 1 tai 2 kuuluvat yli 16-vuotiaat tamperelaiset.

Ajan voi varata verkossa osoitteessa tampere.fi/koronarokotukset. Rokotuksia annetaan Messukeskuksen ja Ratinassa rokotusyksiköissä sekä terveysasemilla. Ratinan rokotusyksikössä rokotetaan ajanvarauksella myös iltaisin 23. kesäkuuta saakka. Sen jälkeen Ratina on auki arkisin kello 8–16. Ilta-aukioloaikoihin palataan 12. heinäkuuta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut