Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alarotu Teiskosta haluaa hiihdon huipulle – "Keskeinen syy menestykseen on ollut kestävyys"

Maastohiihdon nuorten sarjoissa on viime vuosina noussut esiin yksi nimi, jonka tulevaisuudesta lajin parissa povataan kirkasta. Hän on teiskolainen Johannes Alarotu, 15, jonka palkintokaappi on täyttynyt mitaleista – useimmiten niistä kirkkaimmista.

Esimerkiksi kelpaa huhtikuun Hopeasompa-hiihdot Vuokatissa, josta saaliiksi tuli kaksi kultaa ja yksi viides sija.

Hiihtäjän kesäkuu on töitä täynnä. Haastatteluaamuna Alarotu on tempaissut palauttavan uinnin kotirannassaan, sen jälkeen ohjelmassa on ollut pakkaamista sillä kuluva viikko kuluu Vuokatissa leirillä.

– Vuokattihan on tuttu paikka muutenkin. Pirkanmaalla talvet ovat vaihtelevia, ja latuverkko ei ole välttämättä aina kovinkaan täysipainoisessa kunnossa, Alarotu kertoo.

Alarotu aloitti hiihdon noin seitsemänvuotiaana. Muitakin lajeja on ehditty kokeilla, mutta hiihto on ollut useamman vuoden ajan se päälaji.

– Olen ajatellut, että katson nyt hiihdon loppuun asti että mitä siitä tulee. Keskeinen syy menestykseen on ollut kestävyys. Sitä on harjoiteltu paljon ja se on ollut monissa kilpailuissa se seikka, joka on kääntänyt kilpailun edukseni.

Haastattelua edeltävänä päivänä Alarotu on vetänyt treenin, jossa on ensin juostu neljä kertaa kilometri täysillä, sen jälkeen neljä kertaa 800 metriä täysillä ja sitten neljä kertaa 600 metriä täysillä. Myös pitkät mäkivedot ovat harjoittelun peruskauraa.

Juokseminen on siinä määrin hallussa, että Alarotu on kesäpuuhanaan vetänyt Teiskon Urheilijoiden juoksukoulua aikuisille.

– Minä ja Pitkäsen Akseli olemme siinä vetäjinä. Viisi kertaa opetetaan aikuisille, miten saadaan juoksusta mahdollisimman taloudellista, Alarotu kuvailee.

Nuori hiihtäjä sanoo suoraan, että meneillään oleva murrosikä vaikuttaa urheiluun joskus niinkin, ettei aina huvittaisi lähteä harjoittelemaan. Määrätietoisuus vie kuitenkin voiton laiskottelusta.

– Olen päättänyt viedä homman loppuun asti. Vuoden kuluttua tavoitteena on päästä nuorten maajoukkueeseen, joka tarkoittaa käytännössä pysyvämpää muuttoa Vuokattiin lajin perässä. Sen jälkeen seuraava steppi on tietysti aikuisten maajoukkue.