Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihaisena kaupan tätinä julkisuuteen noussut Anne Nyman oli Nokian äänikuningatar – "Olen äänimäärästäni hämmästynyt"

Elettiin maaliskuuta 2016, kun nokialainen Anne Nyman nousi julkisuuteen ryminällä haastettuaan Hesburger-pomo Heikki Salmelan. Kaikki sai alkunsa, kun Salmela ehdotteli haastattelussa muun muassa työn viikkotuntien nostoa nykyisestä 40:stä 45:een. Pelkästään tuo sai Nymanin sapen kiehumaan.

Jupakasta syntyi Nymanille imago vihaisena kaupan tätinä, joka sai kuitenkin nopeasti myös humoristista virittyneisyyttä ympärilleen. Nyman tunnetaan Nokian Citymarketin pitkän linjan työntekijänä sekä toimipaikkakohtaisena työluottamusmiehenä.

Kevään 2021 kuntavaaleissa Nyman on Nokian ääniharava: 664 äänellä ollaan paitsi oman puolueen vasemmistoliiton, mutta myös koko Nokian eniten ääniä saanut ehdokas.

– Olen kyllä omasta äänimäärästäni hämmästynyt, koska en päässyt osallistumaan yhteenkään vaalitilaisuuteen. Etenkin se harmitti, kun Vasemmisto oli mun hoodeilla Cittarin edessä, ja mä olin sisällä maski naamalla työvuorossa. Tietty korona toi vaikeuskerrointa muutenkin tilaisuuksien pitämiseen, Nyman kertoo Tamperelaiselle.

Nyman on totuttu näkemään varsin suorapuheisena, ja samaa linjaa hän sanoo jatkavansa myös tästä eteenkinpäin.

– Olen varmaan sitten ollut just sellainen ehdokas minkälaista ihmiset ajattelivatkin äänestäneensä. Suorapuheinen, rohkea, pienituloisten puolella. Etteivät he ole joutuneet pettymään, hän arvelee.

– Jokaiselle äänestäjälle olen kiitollinen. Kaikilla on vain se yksi, arvokas ääni. Itsekin mietin aina hyvin tarkkaan kelle sen annan.